Korona on kotiutunut varuskuntiin

Valtakunnallinen koronatilanne heijastuu vahvasti myös Puolustusvoimiin ja varusmiespalvelustaan suorittaviin nuoriin. Tammikuun alussa palveluksensa aloittaneet alokkaat joutuivat keskelle poikkeusoloja. Moni sairastui koronaan heti ensimmäisinä päivinä.

Kuluneen viikon alussa Porin prikaatissa oli koronavirustautitapauksia yhteensä 168, joista 53 Säkylässä ja 115 Niinisalossa. Karanteenissa on useita satoja varusmiehiä.

Puolustusvoimissa on jo lähes kahden vuoden ajan tehty toimia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Koulutusta on mukautettu erilaisilla järjestelyillä ja jakamalla alokkaat pienryhmiin.

Vaikka varusmiehille on haluttu tarjota mahdollisimman normaali palvelus, on tilanne väistämättä vaikuttanut muun muassa uusien alokkaiden sopeutumiseen ja henkiseen jaksamiseen.

Varusmiesliitto heitti taannoin ilmaan epäilyn siitä, että koronakurimus saattaa lisätä jopa palveluksen keskeyttävien määrää.

Viime päivinä on mediasta voitu lukea ja kuulla alokkaiden kritiikkiä eristys- ja karanteenioloja kohtaan. Koska tautitapauksia on ollut paljon, on eristyksessä ja karanteenissa paljon normaalia enemmän väkeä.

Varusmiesten mukaan sairastuneita ja altistuneita on laitettu samoihin tiloihin. Lisäksi kaikilla on käytössä samat vessat ja suihkutilat.

Puolustusvoimat kommentoi tilannetta lausumalla, että oireelliset, altistuneet ja tartunnan saaneet siirretään lepo-osastoihin erilleen terveistä varusmiehistä. Lepo-osastoissa varusmiehet ovat tilanteesta riippuen esimerkiksi koronatestin tulokseen tai karanteenin päättymiseen asti.

Osastojen olosuhteet pyritään puolestaan pitämään mahdollisimman paljon kasarmia vastaavina. Esimerkiksi Säkylässä on käytössä majoituskontteja.

Eristyksissä tai karanteenissa olevien varusmiesten määrä on niin suuri, että se vaikutta myös sotilaskodin päivittäiseen toimintaan. Varusmiehet voivat tilata kännyköillä sotilaskodin tuotteita sekä kasarmeille että lepo-osastoille.

Tilausmäärät ovat nousseet niin suuriksi, että esimerkiksi Säkylän sotilaskodissa niiden kanssa ahkeroidaan jo kokopäiväisesti.