
Rauman keskustan kauppakeskushanke on edelleen kuin seisovassa vedessä. Ulospäin näyttää siltä, että tontti kasvaa vain rikkaruohoa.
Moni on jo kyllästynyt odottamaan, että rakentaminen nytkähtäisi eteenpäin. Tuorein esimerkki tuli julki viime viikolla.
Kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Sari Pettersson (kok.) totesi (LS 3.8.), että kaupungin pitäisi ostaa tontti takaisin ja suunnitella sen käyttö uudelleen.
Vielä ei kuitenkaan kannata vetää ostohousuja alkaan. Rauman ei missään tapauksessa pidä alkaa aktiiviseksi kauppakeskuksen tontin takaisin ostamisessa.
Kortit tulee katsoa loppuun asti. Kauppakeskuksen taustayhtiö Reale on ilmoittanut, että hanke on edelleen suunnitteluvaiheessa.
Seuraava etappi on rakennusluvan hakeminen. Jos lupahakemus jätetään, on se jo vahva signaali. Suunnitelmat ovat silloin jo pitkällä.
Kertaalleen hanke jo saikin rakennusluvan vuoden 2020 tammikuussa. Tuolloin hankkeen vetäjä ilmoitti, että liikkeelle lähdetään heti, kun koossa on riittävä määrä vuokrasopimuksia.
Niitä ei ollut voitu solmia ennen kuin rakennuslupa oli selvä. Väliin tuli kuitenkin korona, eikä hanke tuossa muodossa käynnistynyt.
Sittemmin suunnitelmat ovat olennaisesti muuttuneet. Kauppakeskuksen koko on supistunut ja rakentaminen on mahdollista kahdessa osassa.
Oma lukunsa on linja-autoaseman ratkaisu, jonka kaupunki haluaa irrottaa pois kauppakeskuksen katon alta kokonaan.
Muuttuneet suunnitelmat merkitsevät sitä, että uusi rakennuslupa on haettava.
Tätä taustayhtiö on lupaillut kuluvalle syksylle. Ainakin siihen asti on siis syytä olla kuulolla ja odottaa kärsivällisesti.
Uuden tilannearvion paikka on vasta sitten, jos hakemusta ei kuulu tai Reale ilmoittaa luopuvansa hankkeesta.
Sitä ennen ei kaupungin parane antaa kuvaa, että rahapussi auki tässä tontin ostamista odotellaan.
”Moni on jo kyllästynyt odottamaan.”