Olli-Pekka Heinosen kolumni: Kosketus

Sain olla läsnä kun isäni kuoli. Sairaus oli vienyt voimat, ja hengitys oli raskasta. Toinen oman elämäni lähde oli ehtymässä, ja sitä oli mahdoton käsittää. Mitä minä voin tehdä? ”Ota isääsi kädestä”, sanoi viisas vaimoni. ”Kyllä hän sinut tuntee.” Sillä hetkellä toivoin, että olisimme isäni kanssa pitäneet useammin toisiamme kädestä. Onneksi hänen elämänsä viimeiset puoli tuntia niin teimme.

Tutkimusten mukaan kykenemme välittämään tunteita sanattomasti koskettamalla. Niin yksinkertainen asia kuin läheisen pitäminen kädestä mahdollistaa aivoaaltojen synkronoitumisen, stressin helpottamisen ja rentoutumisen. Isäni hoitaja sanoi, että isäsi malttoi lähteä, kun tunsi läsnäolon.

Kipu helpottuu koskettamalla. Kivun kokemus koostuu kahdesta eri asiasta; kivusta ja kivun tunteesta. Itse kipua ei läheisen kädestä pitäminen poista, mutta kivun tunnetta se helpottaa.

Kahden metrin turvaväli, etäisyys, fyysisen kosketuksen välttäminen. Tarvitsematta kirjoittaa k-alkuista taudin nimeä, kaikki tietävät, mistä on kyse. Viimeiset puolitoista vuotta olemme opetelleet välttelemään toistemme lähelle menemistä ja koskettamista.

Sosiaalistuminen koronamaailmaan tapahtui yllättävän nopeasti. Ensin huomasin hämmästeleväni tv-sarjojen innokasta kättelyä ja halailua, ja sitten löysin itseni närkästyneenä kaupan kassajonosta, kun takanaolija tuli mielestäni liian lähelle.

Toisille etäisyyden pitäminen on ollut helpompaa kuin toisille. Itse kuulun helpolla päässeisiin; olen kasvanut kulttuuriin, missä lapsia kosketaan mutta murrosiässä murtuu myös tuntuma toisen ihoon. Aikuisten välinen kosketus rajoittui kättelyyn ja selän vihtomiseen saunassa.

Sittemmin aikuiseksi kasvaneet omat lapset ovat rikkoneet koskemattomuuden perinnön. Halaukset ja muu luonteva koskeminen on alkanut tuntua mukavalta, kunnes korona luiskautti taas tuttuun etäilyn tilaan.

Meillä jokaisella on oma henkilökohtaisen tilan piiri. Se on samalla yksilöllinen ja kulttuurisidonnainen ominaisuus. Suomalainen voi kokea ahdistavaksi ahtautua japanilaisen paikallisjunan ihmismassaan, mutta löytää sukulaisuutta sikäläiseen kulttuuriin kahden ihmisen fyysisestä etäisyydestä väljemmässä tilassa. Välimerelliset poskisuudelmat saavat monen suomalaisen löytämään kengänkärjistään kiinnostavaa.

Kun toinen ihminen rikkoo fyysisen tilan piirin, se tuntuu ensin ahdistavalta ja lopulta uhkaavalta. Kyseessä on Lontoon yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan aivojen luontainen puolustusmekanismi. Mitä vaarallisemmaksi ympäristönsä kokee, sitä suuremmalle henkilökohtaisen tilan piirille on tarve.

Kosketus liittyy oman kehollisuuden tuntemiseen ja hyväksymiseen. Varsinkin nuoret purkavat ahdistuksen ja epävarmuuden kokemukset kehoon syömiseen liittyvinä ongelmina, ulkomuotoon kohdistuvana sosiaalisena paineena ja äärimmillään ihon viiltelemisenä.

Olemme kehollisia kaikessa mitä teemme. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, ja aktiivisuutemme perustuu kehon liikkeisiin. Kun kiinnitämme huomiota käännämme päätä sen suuntaan, ja samalla työstämme mielessä sitä mitä havaitsemme. Havaitun synnyttämät ajatukset saavat liikkumaan ajatusten suuntaisesti. Tärkeä osa ihmisenä olemista ja tietämistä on terve yhteys kehollisuuteen ja kosketukseen.

Kosketuksessa tiedämme enemmän kuin osaamme sanoa tai tiedämme tietävämme. Isovanhemmaksi tullut ei välttämättä osaisi enää kertoa, miten toimi oman lapsensa ollessa vauvaiässä, mutta saadessaan lapsenlapsensa syliin huomaa osaavansa enemmän kuin luuli.

On surullista, että koronakriisi, seksuaalinen häirintä ja muu alistava väkivalta ovat tehneet fyysisestä kosketuksesta jännitteisen. Meistä on tulossa kosketusta vieroksuva yhteiskunta.

Jokaisen ihmisen oikeus päättää kehostaan ja siihen liittyvä koskemattomuuden vaade ovat ehdottomia. Se ei saisi kuitenkaan johtaa siihen, että fyysisestä koskemisesta tulee kulttuurisesti arveluttavaa. Juuri siksi hyvän tahdon, turvallisuuden, keskinäisen luottamuksen ja toisen tilan kunnioitus on niin tärkeää.

Kaipaamme päivittäistä kosketusannosta. Se koskee kaikkia ja kaiken ikäisiä. Vauvan ja vanhuksen ryppyinen käsi ovat yhtä herkkiä kosketukselle. Kosketuksen voima on vastaansanomaton.