Kotivarat kunnossa

Ukrainan sodan myötä myös meillä Suomessa käynnistyi kotivarakeskustelu. Nyt muutama kuukausi myöhemmin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön teettämä kysely kertoo, että lähes miljoona suomalaista on hankkinut kevään aikana kotiinsa enemmän elintarvikkeita ja pullovettä eli kotivaraa.

Lisäksi puoli miljoonaa suomalaisista on käynyt ostamassa taskulampun tai otsalampun sähkökatkon varalta ja lähes yhtä moni on täydentänyt lääkekaappiaan.

Varautumista koskevissa uutisissa on kerrottu, mitä tarvikkeita kotona olisi hyvä olla pitkittyneiden sähkökatkojen tai vedenjakeluhäiriöiden varalle, ja suomalaiset ovat kyselyn tulosten mukaan selvästi seuranneet uutisointia ja tarttuneet toimeen.

Suomalaiset ovat ostaneet kotivaran lisäksi tarvikkeita, joiden avulla pysyä lämpimänä, jos sähkökatko osuisi kylmään vuodenaikaan tai joiden avulla valaista kotia.

Kyselyyn vastanneet ovat kertoneet miettineensä nyt myös sitä, minne voisi siirtyä, jos kotona ei olisi turvallista. Moni on tiedustellut esimerkiksi oman alueensa pelastuslaitokselta lähimpiä väestönsuojia.

Kyselystä kävi myös ilmi, että 34 prosenttia suomalaisista kokee olleensa jo valmiiksi niin hyvin varautuneita erilaisiin häiriötilanteisiin, ettei heillä ole ollut tarvetta hankkia mitään uutta.

Jopa 31 prosenttia vastasi, ettei uutisointi ole vaikuttanut heihin mitenkään, koska he eivät koe varautumista tärkeäksi tai heillä ei ole ollut aikaa ajatella asiaa.

Viime vuoden marraskuussa suomalaisilta kyseltiin 72 tunnin varautumissuosituksesta. Tuolloin lähes miljoona suomalaista kertoi tuntevansa kyseisen säännön. Huhtikuussa samaan kysymykseen vastasi myöntävästi yli kaksi miljoonaa suomalaista.

72 tunnin varautumissuosituksella tarkoitetaan kotitalouksien varautumista häiriötilanteisiin. Jokaisesta kodista tulisi löytyä esimerkiksi kotivaraa eli ruokaa ja vettä koko perheelle ainakin 72 tunniksi.

Kotitalouksien varautumisen saama mediahuomio on nostanut asian tunnettuutta merkittävästi. Ihmiset ovat hakeneet tietoa myös verkosta.

Muun muassa 72tuntia.fi -verkkosivulla on käyty kymmenen viime viikon aikana yhteensä yli puoli miljoonaa kertaa.