Kovia kouluverkkopäätöksiä edessä

Aronahteen ja Nanun koulukiinteistöjä puretaan parhaillaan.
Aronahteen ja Nanun koulukiinteistöjä puretaan parhaillaan. Kuva: Janne Rantanen

Raumalla koulutien aloittaa tänään edellistä selvästi pienempi ikäluokka. Kouluun ilmoittautui alle 330 uutta ekaluokkalaista. Aiempina vuosina uusia oppilaita on ollut nelisensataa (LS 8.8.).

Rauman kaupungin peruskoulujen perusopetuksessa oppilaita on tänä syksynä noin 3 100.

Määrä olisi vielä pienempi ilman maahanmuuttajataustaisia oppilaita. Muuta kuin suomea tai ruotsia puhuu äidinkielenään noin 250 oppilasta. Se kertoo kansainvälistyvästä työelämästä.

Oppilasmäärä alenee tulevaisuudessa lähes varmasti, sillä lapsia syntyy vähemmän Suomeen. Lisäksi entistä suurempi osa lapsista syntyy suurilla kaupunkiseuduilla.

Konsulttiyhtiö MDI:n ennusteet muulle maalle ovat tylyjä. Rauman asukasmäärä voi pudota vuoteen 2040 mennessä 2 000–4 000:lla (LS 30.9.2022).

Nappionnistumisena voikin pitää, jos Rauma säilyisi noin 40 000 asukkaan kaupunkina.

Kouluja suljetaan isoissakin kaupungeissa. Esimerkiksi Oulun kaupunginhallitus päätti lakkauttaa neljä kyläkoulua. Kovan väännön jälkeen kaupunginvaltuusto antoi niiden jatkaa, mutta sillä ehdolla, ettei oppilasmäärä käänny laskuun.

Oulun sivistysjohtaja kertoi Kuntalehdelle, että kaupungin peruskoulujen oppilasmäärä laskee lähes 4 000:lla vuoteen 2030 mennessä. Siksi kyläkoulut pitäisi sulkea hänen mielestään jo nyt.

Kovia ratkaisuja pähkäillään kautta maan.

Eurajoella Rikantila sai jatkaa, Eurassa on keskusteltu Hinnerjoen ja Honkilahden kohtaloista.

Raumalla Kourujärven koulun ovet pannaan säppiin, kun uusi Nanunkallio valmistuu purettavien Nanun ja Aronahteen paikalle. Uuden Hj. Nortamon yläkoulun rakentaminen Karin kampuksella on jo pitkällä.

Ovet ovat menneet kiinni monessa koulussa. Kymmenessä vuodessa Suomessa lopetettiin melkein joka kolmas alakoulu ja lähes puolet yläkouluista.

Valtakunnallinen trendi on selvä: suunta kohti suurempaa.

Yhtenäiskoulujen määrä lisääntyi samassa ajassa noin 130:llä. Yhtenäiskouluissa on kaikki vuosiluokat ensimmäisestä yhdeksänteen.