Rauman kaupunginvaltuuston marraskuun kokouksessa keskustelua herätti sosiaali- ja terveysvaliokunnan lisämäärärahan tarve ja erityisesti sosiaalipalveluihin kohdistettava 1,8 miljoonan euron määräraha lastensuojelun ja vammaispalveluiden budjettiylitykseen (LS 1.12.).
Pidetyissä puheenvuoroissa keskityttiin ihmettelemään mm. miten lastensuojeluun ja lasten ja nuorten sijoituksiin kuluu yhä enemmän rahaa, vaikka lasten määrä kaupungissa koko ajan vähenee.
Olen Mirja Ylijoen kanssa samaa mieltä siitä, että ”jokainen käytetty euro on varmasti käytetty tarpeeseen”.
Ne, jotka väittävät toisin, tuijottavat liikaa lukuja taulukoissa perehtymättä tarkemmin tapauksiin niiden taustalla.
Jo nopea vilkaisu uutisotsikoihin kertoo yhteiskunnan surullisista muutoksista. Tampereella noin 200 lapsen hyväksikäyttötapaus, kaupungeissa ryöstelyä, nuorisojengiväkivaltaa, koulukiusaamista, yhä nuorempien lasten huume- ja päihdekokeiluja ja riippuvuutta, erilaisia psyykkisiä häiriötä.
Selkeästi pahoinvointi on lisääntynyt räjähdysmäisesti, huolimatta odotusarvoista ja laskentakaavoista, koko valtakunnassa ja niin myös täällä Raumalla.
Puheenvuoroissa kysyttiin, mitä Rauma voi vielä tehdä: harrastusmahdollisuuksia on lisätty, luotu toimiva kouluverkko, toteutettu koulupsyykkarijärjestelmä jne. Tämä kaikki on totta, mutta suurin osa tällä hetkellä sosiaalipalveluja käyttävästä nuorista ei näistä ”tukitoimista” hyödy, sillä juna on useimmiten lähtenyt raiteiltaan jo paljon aikaisemmin.
”Jos nyt leikattaisiin lastensuojeluun tarvittavista rahoista, ongelmia vain siirrettäisiin ajassa eteenpäin”
Kukin tapaus on erilainen ja taustalla on lukemattomia erilaisia syitä. Jos nyt leikattaisiin lastensuojeluun tarvittavista rahoista, ongelmia vain siirrettäisiin ajassa eteenpäin, jolloin lopputuloksena olisi vaikeammin hoidettavia ja kalliimpia ongelmia.
Ja mikä traagisinta, todella surullisia ihmiskohtaloita.
Kuten Sauli Ahvenjärvikin huomautti, lasten oireilu ei ole irrallinen ilmiö yhteiskunnassa. Huonosti voivien aikuisten määrä korreloi suoraan lasten huonovointisuuden kanssa. Kotiympäristössä lapset yhä useammin elävät perheväkivallan, alkoholismin, psyykkisten sairauksien ympäröiminä.
Liika ruudun tuijottelu vie aikaa tärkeältä yhdessäololta. Vanhemmilta puuttuu vanhemmuuden taidot, niin rakkauden osoitukset kuin rajojen asettaminen.
Mikä ratkaisuksi? Kuten Heidi Hiljanen mainitsi, Raumalla on erinomaiset neuvolapalvelut. Lisäisin vielä varhaiskasvatuksen roolin. Molemmissa ammattitaitoinen henkilökunta on avainasemassa ongelmien varhaisessa havaitsemisessa.
Tarvitaan vaan rohkeutta niihin puuttumiseen ja aikaa niiden syvempään selvittämiseen tarpeeksi laajan asiantuntijakirjon kanssa. Perhettä on aina hoidettava kokonaisuutena, tukea kaikissa muodoissaan tulee antaa sekä vanhemmille että lapsille.
Hyvä lopputulos vaatii riittävät panostukset varhaiseen lapsuuteen yhdessä vanhemmille annettavien tuki- ja hoitotoimen kanssa. Muuten kierrettä ei saada katkaistua.
Kirsi AaltoFM, opettaja