”Ei tällaisia ihmisiä voi olla olemassakaan.” Muistan elävästi tuon huudahduksen, kun kymmenisen vuotta sitten seisoimme fläppitaulujen ympärillä Ylen Isossa Pajassa. Ohjelmankehittäjät olivat jo pidempään hyödyntäneet määrällistä dataa siitä, millaisia suomalaiset ovat ja mitä he odottavat mediasisällöiltä. Nyt oli päätetty katsoa keskiarvojen sijaan todellisten ihmisten arkea ja elämäntapaa. Järkytys oli suuri. Elävät ihmiset eivät vastanneetkaan tilastoja ja keskiarvoja.
Todd Rose kertoo kirjassaan, miten vuonna 1950 Yhdysvaltain ilmavoimat mittasi yli neljältä tuhannelta lentäjältä 140 fyysisen koon ulottuvuutta, peukalon mitan, silmän ja korvan etäisyyden jne. Tavoitteena oli suunnitella optimaalisen kokoinen ohjaamo lentokoneisiin. Mittausten keskiarvo toimi suunnittelun pohjana. Kun keskiarvolukemaa verrattiin jokaisen 4063 lentäjän yksilöllisiin mittoihin, lopputulos oli myös järkytys. Yksikään lentäjä ei ollut keskiarvon mukainen.
Luonnontieteistä löytyy ajatus monien mittausten virheitä eliminoivasta vaikutuksesta. Kun käytetään suurta määrää mittauksia, virhe-elementti pienenee ja tulos kalibroituu lähemmäs totuutta. Samaa logiikkaa käytetään joskus meihin ihmisiin. Ajatellaan että jokaisessa on pieniä virheitä ja poikkeamia, mutta kun kaikki lasketaan yhteen ja katsotaan keskiarvo, syntyy täydellinen, todellinen, se oikea ihminen.
Keskiarvoista haetaan mittatikkua omaan elämään. Keskimäärin suomalainen rakastelee yhden kerran viikossa. Ups! Onko meillä jokin vialla, kun meillä vain... Keskimääräisesti suomalaisella on 3 ystävää. Olenko minä huonompi, kun minulla on vain 2 ystävää ja niistäkin toinen löi eilen luurin korvaani.
Numerot ovat lahjomattomia. Kaiken totuudenjälkeisen keskellä niihin voi luottaa. Keskiarvot ja data ovat huudossa. Tämä näkyy myös koulujen oppilasarvostelussa. Vaikka säädökset ovat olleet samat vuodesta 1998, viimeisen vuoden aikana on voimistunut huoli siitä, että lapset eivät enää saa numeroita. Viesteissä toistuu ajatus, että numero kertoo tinkimättömästi lapsen todellisen osaamisen, sanallinen arviointi on pehmoilua.
On selvää, että jatko-opintoihin vaikuttavan päättöarvioinnin tulee olla vertailukelpoista. Keskustelu liittyy kuitenkin myös varhaisempiin ikäluokkiin. Työelämässä palaute on nähty toimivammaksi, kun se kytketään ison päämäärän saavuttamiseen, jatkuvaan kehittymisen prosessiin ja jokaisen palautteensaajan potentiaalin tukemiseen. Miksi tämä ei voisi toimia myös kouluissa? Onko tärkeämpää laittaa yksilöt keskenään jonoon yksiulotteisella numerolla vai tukea jokaisen yksilöllistä kasvua?
Keskiarvojen takaa paljastuu ihmiskuva. Ole samanlainen kuin muutkin, ponnistele samaa polkua kuin muut. Käy huonosti, jos keskiarvojen ihmiskuvan pohjalta tehdään päätöksiä, joissa on kyse ihmisyydestä, huolenpidosta ja välittämisestä. Syntyy lomakelähimmäisyyttä. Kaikille samaa, tarpeesta riippumatta. Silloin olemme keskiarvojen talutusnuorassa.
Keskiarvot ja tyypittelyt ovat yhteiskuntapolitiikan perustyökaluja, kuin maalarille suti, jota ilman on vaikea kuvitella miten väri seinään saadaan.
1830-luvulla tapahtui ensimmäinen datan aalto, kun valtiot alkoivat julkaista kansalaisuuteen liittyviä numerotietoja. Nyt helppous tuottaa, käsitellä ja analysoida dataa on synnyttänyt uuden keskiarvomittausten vyöryn. Samalla vahvistuu illuusio tiedosta, mitä ihmiset yleisesti haluavat tai tarvitsevat. Numeroina ihmisiä on helpompi käsitellä. Tyypittely antaa varmuuden siitä millaisia muut ovat tarvitsematta katsoa ketään silmiin.
Toisaalta digitalisaatio antaa mahdollisuuden myös massapalveluiden ja -tuotteiden yksilölliseen räätälöimiseen, jopa ennakoivasti. Ei tarvitse tyypitellä, keskiarvoistaa, tai kategorisoida. Palvelut kyetään rakentamaan tarpeiden ympärille, eikä päinvastoin.
Ihmisyyteen liittyy uniikkius, ainutlaatuisuus. Jos katse on keskiarvoissa, meissä kussakin oleva ainutlaatuisuus jää huomaamatta. Ne jotka kykenevät yhdistämään mielekkään tekemisen ja yksilöllisen ainutlaatuisuutensa, ovat löytäneet jotain olennaista elämässä. Sitä ei voi yksioikoisella numerolla kuvata.
Työttömät, hipsterit, maalaiset, köyhät, maahanmuuttajat, ökyrikkaat. Kummia tyyppejä. Ihmisinä jotain aivan muuta.
”Käy huonosti, jos keskiarvojen ihmis-kuvan pohjalta tehdään päätöksiä, joissa on kyse ihmisyydestä, huolenpidosta ja välittämisestä.”
Kirjoittaja on Opetushallituksen pääjohtaja