En kaihoa menneitä aikoja, mutta pitääkö sitä kaikessa mennä äärestä laitaan? Minun lapsuudessani (toki siitä on jo vettä Lapinjoessa virrannut) työläisperheen tuloista varmaan puolet meni ruokaan. Iso siivu meni asumiseen, joten lopuilla markoilla (kyllä, markoilla) piti hoitua kaikki muu vaatteista virkistykseen. Eikä silti ollut tunne puutteessa elämisestä.
Nykyään hyvinvointi on korkeampaa kuin koskaan ennen. Tavallinen työläisperhekin pystyy käymään kesälomareissuilla, joskus jopa ihan ulkomailla asti. Monella perheellä on kaksi autoa ja lisäksi teineillä oma mopoauto.
Silti kaikki on niin kamalan kallista eikä mikään saisi maksaa mitään. Ollaan niin köyhiä. Ruoka maksaa valtavasti, ja 15 sentin lisäys kanamunarasian hintaan on iso nosto. Bensa on kallista, t-paita pitää saada kaupasta kympillä (tiesitkö muuten, että ompelemastaan t-paidasta ompelija saa 0,4 prosenttia?), Eurooppaan pitäisi pystyä lentämään 20 eurolla ja on se nyt ihan kauheata, että lapsen liikuntaharrastuksesta pitää maksaa 100 euroa kaudesta.
Mikä oikein saisi maksaa? Missä menee se raja? Pitääkö jokaisen saada palkallaan kaikki mahdollinen? Voisiko vinkkeliä kääntää?
Olisiko sittenkin reilua, jos kananmunarasian hinta nousisi 30 senttiä? Voisiko ajatella, että hyvä ruoka saa jotain maksaakin? Silloin tuottaja saisi reilun hinnan tuotteistaan, eikä hänen tarvitisi rutistaa tuotantoaan tappiin (naiivina kuvittelen, että silloin tuotantoeläintenkin oloja voitaisiin entisestään parantaa).
Jos bensa on omasta mielestä kallista, voisiko pörrötellä menemään vähän vähemmän? Lyhyet matkat kävellen tai polkupyörällä, pitemmillä matkoilla käydä samalla reissulla useammalla asialla ja kimppakyydit käyttöön.
Entä jos ostaisikin kesällä yhden 50 euron t-paidan eikä viittä kymmenen euron kertakäyttöpaitaa? Ja samalla voisi valveutuneena kuluttajana vaatia, että se ompelijaraukka saisi ompelemastaan paidasta edes prosentin hinnasta.
Ja mikä ihmisoikeus ovat halvat lentoliput? Ei siellä maailmalla tarvitse joka kuukausi käydä, onhan se huomattu jo korona-aikanakin. Hyvin sitä on keksinyt tekemistä ihan täällä koto-Suomessakin.
Ja kyllä, satanen harrastuksesta on halpaa lystiä. Se ei ole edes kymppiä kuussa, vähemmän kuin yksi tupakka-aski.
Rahasta ja hinnoista valittaminen on kaikkien yhteinen harrastus. Rikkaat valittavat korkeista veroista, vaikka verojen jälkeen jää mukava tukku euroja elämiseen.
Köyhät puolestaan valittavat, kun eivät voi hankkia kaikkea sitä, mitä rikkaatkin. Hei haloo, toisilla nyt vain on parempi palkka ja enemmän rahaa. Sen korjaaminen vaatisi jo melkoisen totaalisia toimia (yritettiin muun muassa Neuvostoliitossa ja nykyisessä Kuubassa).
Ruikuttamisen sijaan voisimme olla reilumpia. Määrän sijaan voisimme keskittyä laatuun. Ja hyvä olisi myös pohtia, mikä oikeasti riittää hyvään elämään.
”Entä jos ostaisikin kesällä yhden 50 euron t-paidan eikä viittä kymmenen euron kertakäyttöpaitaa?”
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.