Kunnallisen demokratiamme kivijalka murenee

Kuvainnollisesti paikallista demokratiaa uhkaa ”tyvimätä ja juurikato”.

Kolmenkymmenen vuoden aikana joukot ovat kadonneet puolueiden paikallisjärjestöistä ja piirijärjestöjen toiminnasta. Puolueiden jäsenkadosta on kirjoitettu pitkään. Sama koskee myös yhtä karusti puolueaktiiveja.

Suuret ikäluokat ovat nyt vetäytymässä eläkereserviin. Nyt paljastuu se, että heidän jälkeensä ei ole nuorissa ikäluokissa ollut halukkuutta sitoutua poliittiseen järjestötyöhön tai ehdokkuuksiin esimerkiksi kunnallisvaaleissa. Vain harvoja nuoria politiikka kiehtoo ja heillä ovat lähes aina kovat henkilökohtaiset tavoitteet edetä.

Vielä 1990-luvulla olivat puolueiden maakunnalliset piirikokoukset suuria tapahtumia, joihin paikallisyhdistysten edustajat kokoontuivat kilvan valitsemaan omia maakuntien päättäjiään ja kansanedustajaehdokkaita. Puhujiksi näihin suurkokouksiin oli helppo saada ministeritason henkilöitä, koska salit olivat kuulijoita pullollaan ja maakuntalehdetkin olivat läsnä.

Paikallistasolla oli vielä silloin myöskin tungosta. Toisaalta oli väkeä, jotka keskittyivät yhdistysten pyörittämiseen, jäsenhankintaan ja ehdokkaiden etsimiseen tuleviin vaaleihin.

Toisen ryhmän muodostivat luottamushenkilöt. He kilpailivat keskenään luottamushenkilötehtävistä kotikunnassa ja osaa heistä kiinnostivat maakunnalliset luottamustoimet. Oli olemassa maakuntapoliitikkojen kerros.

Poliittisia kantoja hiottiin silloin isolla porukalla. Se varmasti oli kunnallisen demokratian hengen mukaista. Nyt joukot ovat kadonneet yhdistyksistä ja luottamustehtävistä. Kourallinen päättäjiä pyörittää molempia.

Demokratian lähtökohta horjuu myös siltä osin, että ehdokaslistat kunnallisvaaleissa ovat jatkuvasti lyhentyneet.

Voi kysyä, missä kunnossa ovat puolueiden paikalliset yhdistykset. Pystyvätkö ne tulevaisuudessa keräämään ja esittämään ehdokaslistat kuntien vaaliorganisaatiolle.

Jukka Tuori

maakuntaneuvos