Kyllä rahaa riittää ja mukavuudenhaluakin!

Kirjoittaja haluaisi tietää, miten paljon Rauman Gyyt tulee maksamaan kaupungille.
Kirjoittaja haluaisi tietää, miten paljon Rauman Gyyt tulee maksamaan kaupungille. Kuva: Juha Sinisalo

Veronmaksajana olisi mielenkiintoista tietää, paljonko Rauman Gyyt maksaa kaupungille sen lisäksi, että se on ilmastohaitta.

Kuten tässä lehdessä jo ennakoin, ei muutosta ole tapahtunut. Lähes aina tyhjinä ajavat suuret bussit ja yksi pienempi.

Raumahan on omanlaisensa ja melko pieni kaupunki, miksi sitten otetaan suoraa esimerkkiä suuremmista? Eikö julkinen liikenne olisi syytä suunnitella aivan toisin, vaikkapa nykyistä palveluliikennettä laajentaen ja samalla ajatellen kuntalaisten parasta?

Samalla voisi miettiä turistien etua ja houkuttelua.

Koululaisten kulku on toinen asia, joka säästäväistä kuntalaista hirvittää. Esimerkiksi Raumanmeren koululla ei parkkialue riitä, vaan sen lisäksi kadunvieri täyttyy mönkijöistä.

Polkupyörät näyttävät vähenevän kaiken aikaa ja samalla nuorten omaehtoinen liikunta. Ihminen kun ei kerta kaikkiaan ole rakennettu nelipyöräiseksi, vaikka siltä näyttääkin.

En voi olla kysymättä: Onko mitään mahdollisuutta muutokseen, joka olisi kaikkien etu?

Leena Niemi