Kylmän sodan Suomi-tv-sarja on lähinnä ilkeämielinen jälkiviisastelu

Maaseudun Tulevaisuuden toimittaja Jarmo Palokallio kirjoittaa ”Kekkosslovakian synkkä perintö.” Yhä useammin Kekkosen ylipitkää presidenttikauttaan muistellaan hyvin häpeällisenä suomettumisen aikana. Ylen vuodenvaihteen tienoilla aloittama Kylmän sodan Suomi -sarja yritti valottaa ”suomettumista.” Kekkonen väänsi Suomea länteen samalla kun pokkuroi itään. Lopputulos on näin jälkikäteen katsottuna onnistunut”

Sitten Palokallio esittää, että ”Muista maista poiketen Suomi on jättänyt kansallisen häpeänsä lähes käsittelemättä. Ketään ei ole vaadittu tilille eikä anteeksi pyyntöjä ole juuri kuulunut. Päättäjät pitivät paikkansa ja sukkuloivat sulavasti EU:n suuntaan. Mitä nyt osa kiivaimmista kommunisteista vaihtoi vihreisiin, kun vasemman äärilaidan kannatus suli alta. Kekkosen kauden pimeää puolta koskeva hiljaisuus kertoo, miten syvälle tuo häpeä ulottui. Ensimmäistä kiveä ei halunnut heittää kukaan, koska häpeä oli yhteinen. Ylekin tarttui kunnolla aiheeseen vasta nyt, kun YYA-ajan päättäjien sukupolvi on pääosin vaihtunut. Hyvä kun tarttui.”

Totean Palokankaalle, että Suomi ei antautunut, eikä maatamme miehitetty. Vaikka olin sotainvalidi, olin aselevon alkaessa vapaaehtoisena etulinjassa. Suomessa armeija kotiutettiin täydessä järjestyksessä.

Osa aseista kätkettiin varmuuden vuoksi. Kansa kiitti ylipäällikköä, eikä edes Neuvostoliitto vaatinut häntä syytteeseen. Yhdysvallat ja Iso Britannia eivöt tunteneet sääliä, vaan jättivät Suomen Neuvostoliiton ”valvontaan.” Maan hallitus, teollisuus ja koko kansa yrittivät tulla toimeen valvontakomisian kanssa. Ylilyöntejä sattui, mutta hyvinhän siinä loppujen lopuksi selvittiin.

Jari Tervon kylmän sodan Suomi-tv-sarjaa on lähinnä ilkeämielinen jälkiviisastelu.

Yrjö Saraste