Lääkärinä tunnen voimattomuutta ja suurta huolta tavatessani tupakkimiehen

Olen sanaton lääkäri. Fraasini ovat loppuun kuluneet. Tunnen usein voimattomuutta ja suurta huolta tavatessani tupakkimiehen tai -naisen.

Kysyn tupakoinnista ja lopettamisesta ja tupakkimies vastaa tietävänsä. Lopetettukin on monta kertaa. Hyvää hetkeä ei nyt ole näköpiirissä; jos sitten myöhemmin, sanoo tupakkimies. Minä kannustan ja olen huolissani. Side tupakkiin on väkevä.

Nykylääkäri on potilaan advokaatti ja kanssakulkija. Pitää olla korrekti ja tieteellinen, pelottelu on sopimatonta. Miten voisin puhutella toista ihmistä siten, että tavoitamme yhdessä riittävää tarvetta, voimaa ja uskoa viimeiseen tumppaukseen?

Jos tohtisin, niin kertoisin tarinoita menneiden tupakkimiesten opetuksista, kärsimyksistä, elämästä ja kuolemasta. Jos osaisin, niin kertoisin tarinat vakavalla empatialla, äärimmäisellä tärkeydellä, suoraselkäisillä faktoilla, kannustamalla, rohkaisemalla ja täydempää elämää tavoitellen.

Tarinassani tapaan tupakkimiehet poliklinikalla. Toinen on iäkäs ja keuhkot savun runtelemat, toinen vasta puoli vuotta polttanut nuori ja jalka veritulppaa täynnä.

Sisään lipuu tulppamiehen kohtalotoveri, sydäninfarktin kourissa riutuva tupakkimies, jolla aamuhenkosten synnyttämä tumpin mittainen veritulppa raatelee sydänlihasta kuoliaaksi.

Tarinan kolmas tulppamies makaa halvaantuneena sängyssä. Tupakki ei kysele, minne jälkensä jättää, vaan tasapuolisesti polttaa aivovaltimoita tukkoon, loitsii suoniin pullistumia tai puhkoo niitä rikki vuodattaen veren aivokudokseen. Mustan magian lailla tupakki varastaa ihmiseltä puhekyvyn, muistot tai itsenäisen elämän.

Neljättä tupakkimiestä repii rikki syöpä.

Aamukahdeksalta tupakkimiehet siirtyvät jonossa kohti leikkaussaleja. Tupakin polttomerkki löytyy jollakin kielestä ja nielusta ja toisella sitten ruokatorvesta ja haimasta.

Keuhkosyöpää varten on varattu kokonainen osasto. Kirurgien, syöpälääkärien ja keuhkolääkärien armada on tänäänkin valjastettu tupakkasyövän suitsimiseen. Syöpätaistelu voitetaan nykyään onneksi yhä useammin. Moni lopettaa tupakin ensimmäisen syövän kohdalla.

Näiden tarinoiden synkkyyden jälkeen etsin kykyä välittää tupakkimiehelle toiveikkuutta. En halua olla saarnamies tai autonomian riistäjä, sillä elämän valinnat kuuluvat jokaiselle yksilölle ja pahoittelen sanojeni aiheuttamaa mielipahaa.

”Kuolemaa ei voi lopullisesti huijata millään”, veistelee tupakkimies minulle. Silti tupakkamiehen hukkaamia vuosia olisi vielä tarvittu hautajaisten sijaan. Juuri niitä hyviä vuosia, joita vietetään rakkaiden ja lastenlasten kanssa, elinvoimaisena toimien, täysin sydämin rakastaen, ehyenä eläen.

Tämä on se panos ja pelin henki, jonka tupakkimiehelle tarjoaisin. Ehyempi elämä, yhden valinnan päässä. Teen lupauksen tupakkimiehelle kollegion puolesta; me autamme sinua, jos tarvitset meitä. Kerrotaan elämästä toisenlaisia tarinoita.

Jouko Nurkkala
Akuuttilääketieteen erikoislääkäri, yleislääkäri sekä anestesiaan ja tehohoitoon erikoistuva lääkäri Turun yliopistollisessa keskussairaalassa