Länsi-Suomea lukee viikossa 90 000

Uutisoimme syksyllä, että Kansallisen mediatutkimuksen mukaan sanomalehti Länsi-Suomen lukijamäärä on kasvanut komeasti. Länsi-Suomea painettuna tai näköislehtenä luki viime vuonna keskimäärin 32 000 ihmistä.

Nousua edellisvuoden lukuihin oli peräti 11 prosenttia (LS 14.10.). Tuolloin lokakuussa mainittiin, että digitaalisen lukemisen tulokset julkaistaan myöhemmin.

Tänään tiistaina julkaistava KMT 2020 -tutkimus kertoo, että digilukijoita Länsi-Suomella on keskimäärin 59 000. Sekin on enemmän kuin edellisvuonna.

Kun lehti ja verkko ynnätään yhteen, eikä samaa lukijaa kahdeksi lasketa, saadaan Länsi-Suomen kokonaistavoittavuudeksi 77 000 lukijaa.

Viikossa Länsi-Suomi tavoittaa keskimäärin 90 000 eri ihmistä.

Kaupunkilehti Raumalaisen KMT-luvut ovat niin ikään plusmerkkisiä. Raumalaisen paperilehteä luki viime vuonna keskimäärin 41 000 ihmistä. Nousua edellisvuoteen verrattuna oli viitisen prosenttia.

Lehden ja verkon kokonaistavoittavuus Raumalaisella on nyt virallisesti 47 000 lukijaa.

Melkein kaikki lukevat Suomessa yhä sanomalehtiä. KMT:n mukaan sanomalehdet tavoittavat 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista 92–97 prosenttia. Enemmistö meistä lukee myös painettuja sanomalehtiä: kaikista suomalaisista 56 prosenttia, yli 65-vuotiaista peräti 78 prosenttia.

Perinteinen ilmaisu suomalaisista sanomalehtikansana pitää edelleen kutinsa, KMT-tulokset summaa Uutismedian liiton markkinointi- ja tutkimusjohtaja Sirpa Kirjonen.

Kuntaliiton mukaan kävijämäärät kuntien verkkosivuilla nousevat, mutta selvästi yleisimmin kuntalaiset seuraavat kotikuntansa asioita paikallis- ja kaupunkilehdistä. Jopa 84 prosenttia vastaajista ilmoitti saavansa tietoa kunnista tätä kautta.

Sosiaalisessa medioissa kunta-asiat tavoittavat reilun kolmanneksen ihmisistä.

”Perinteinen ilmaisu suomalaisista sanomalehtikansana pitää kutinsa.”