Lasse hyvä vastaa

En voi olla nauramatta, sillä minun arvomaailmastani ja luonnonrakkauden puutteestani närkästynyt kirjoittaja ampuu täydellisesti väärään maaliin (LS 18.3.)

Vanhempani veivät minut kesäkuussa 1948 puolivuotiaana pojannassikkana Järviluotoon, missä minut kastettiin ensi kertaa Raumanmereen.

Luontosuhteeni alkoi siis jo ns. äidinmaidosta ja on siitä vuosikymmenien myötä vain syventynyt. Se ei ehkä huuda tauluissani, mutta uskon ja toivon sen näkyvän jo ensi katsannolla. Ilman lämmintä luontosuhdetta en voisi maalata niin kuin maalaan.

En pysty valitettavasti viemään lastenlapsiani nykyisin kävelemään Järviluotoon niille kallioille, missä minä lapsena leikin. Saaren lähettyvilläkin on jo kammottava löyhkä ja jotkut muut taiteilijat ovat valtaisana ryhmätyönä maalanneet kalliot valkoisiksi.

Eikä tämä ole suinkaan ainoa kohde Raumankaan edustalla. Niitä on jo useita.

Ketkä tai ehkä paremminkin mitkä siis tuhoavat saaristoluontoa enemmän kuin minä siveltimeni kanssa?

Kun Järviluoto on joka tapauksessa jo pilattu ja menetetty, sinne sopii oikein hyvin sataman laajennus. Suuret laivat vievät maailman moderneimman sahan tuotteita maailmalle ja tuovat lisää hyvinvointia Rauman seudulle – pidimmepä siitä tai emme.

Lasse Kempas