Leijona tuonen polulla

Heräät lapsuuden kodistasi uuteen päivään, heti silmät avattuasi kuitenkin hieman ihmettelet, miksei huone näytä ollenkaan tutulta? Huoneen toisella seinustalla huomaat sängyssä makaavan vanhuksen. Saatat vähän hämmentyä siitä, mutta sitten päättelet, että kenties mummilla on ollut illalla taas kavereita pelaamassa venttiä.

Lähdet vähin äänin hiipimään keittiötä kohti, ettei vieras vain heräisi, sillä vieraat vanhukset ovat omituisia ja ehkä hieman pelottaviakin. Aulaan päästyäsi vastaan kävelee sinua oudosti katsova täysin vieraan näköinen henkilö. Säntäät pelästyneenä takaisin huoneeseesi hämmennyksen sekoittamin mielin.

Miksi kodissamme on ventovieras henkilö? Pian tuo sama henkilö tulee huoneeseesi vaatekasaa kantaen ja laskee ne sitten sängylle samalla selittäen jotain, josta et saa mitään selvää, sillä Suomen kieltä se ei ainakaan ole ja muita kieliä et vielä osaa puhua.

Tiedostatkin paikan olevan joku täysin muu kuin kotisi. Mielessäsi pakokauhu valtaa alaa, eikä tilannetta tosiaankaan helpota se, ettet voi edes kysyä kuka tuo vieras on, sillä eihän tuo omituinen henkilö edes osaa kieltäsi.

Tunnet olosi siksi leijonaksi, joka sai tikun tassuunsa. Vaikka tuo henkilö yrittää puhua rauhoittavalla äänensävyllä, niin kaikki on vain niin sekavaa ja pelottavaa, että kun hän yrittää koskea sinua rauhoitellakseen, läimäiset häntä ja tönäiset kauemmaksi.

Yhtäkkiä todellisuus alkaa kirkastua sinulle ja huomaat, että se hymyileväinen uusi ulkomailta tullut mukavanoloinen hoitaja makaa nyt kasvojaan pidellen lattialla.

Niinpä niin.. Vaikka leijonanhoitaja halusi vain auttaa ja poistaa tikun leijonan tassusta, joutuikin hän tahattoman, pelon tuottaman, primitiivisen reaktion kohteeksi.

Jere Perävainio

Rauman perussuomalaiset aluevaaliehdokas