Lihasmuistiin iskostunut tapa

Turvavyö on ollut pakollinen turvavaruste autoissa jo 50 vuoden ajan. Kaukana ovat ne ajat, jolloin lapset heiluivat valtoimenaan takapenkillä. Hyvin usein joku lapsista seisoi etupenkkien välissä katselemassa matkan edistymistä.

Turvavöistä tai turvaistuimista ei tuolloin puhuttu mitään.

Vastarinta turvavyötä kohtaan oli alussa kovaa. Tänä päivänä turvavyön käyttöaste henkilöautojen etupenkillä on jo lähemmäs sata prosenttia. Vyön laittaminen on iskostunut lähes jokaisen lihasmuistiin.

Turvavyön merkitys liikenneturvallisuudelle myös ymmärretään paremmin kuin vielä 20 vuotta sitten.

Turvavyön tärkeys tulee konkreettisesti esille vuosittain liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimissa kuolonkolareissa.

Vuonna 2019 liikenneonnettomuuksissa menehtyneistä henkilö- tai pakettiautossa matkustaneista lähes puolet ei käyttänyt turvavyötä. Heistä joka kolmas olisi tutkijalautakuntien arvion mukaan voinut selvitä onnettomuudesta hengissä, jos turvavyö olisi ollut päällä.

Voidaan siis varmasti sanoa, että turvavyö on viime vuosisadan merkittävin liikenneturvallisuutta parantanut turvavaruste.

Vyön auki jättämällä autoilija voi nollata autovalmistajien miljardiluokan turvallisuusinvestoinnit. Muukaan turvatekniikka ei nimittäin toimi suunnitellusti, jos kuljettaja ei pysy törmäyshetkellä penkissä.

Kun turvavyön asennus- ja käyttöpakko astuivat voimaan, saatettiin tuolloin hakea jopa lääkärintodistus, joka vahvisti turvavyön käyttämättömyydelle lääketieteellisen syyn.

Vyöhön kuristuminen tai siihen juuttuminen auton upotessa veteen olivat myös hyvin yleisiä perusteluja.

Tänä päivänä vastaavaa keskustelua käydään esimerkiksi pyöräilykypärän käytöstä. Muutamia vuosikymmeniä sitten moottoripyöräkypäriä vastustettiin myös äänekkäästi.

Yleisesti myös tiedetään, että lapsi oppii ja omaksuu vanhempiensa tapoja ja käsityksiä, eivätkä liikennetavat ole tästä poikkeus.