Lisää osaajia palveluihin, ei kädettömäksi tekeviä lakeja

Ikääntyneen väestön palvelujen järjestäminen ja toteuttaminen on ajautumassa kansalliseen kriisiin. Palveluiden järjestäjiä ja tuottajia uhkaa tilanne, jossa lakisääteisiä velvoitteita ei pystytä täyttämään.

Syynä tähän on palvelutarpeen kasvu, nopeasti heikentynyt henkilöstön saatavuus, lukuisat samanaikaiset lainsäädännön uudet velvoitteet sekä valvovien viranomaisten tiukat tulkinnat.

Ammattibarometrin mukaan Suomessa oli pulaa lähihoitaja- tai sairaanhoitajahakijoissa. Tulevaisuus ei näytä yhtään valoisammalta, sillä kunta-alalla eläköityy seuraavan kymmenen vuoden aikana neljäsosa nykyisistä sairaanhoitajista ja kolmasosa lähihoitajista.

Henkilöstön saatavuuden ongelmat eivät ole tulleet yllätyksenä ikääntyneiden palveluiden johdolle. Lakisääteisen henkilöstömitoituksen valmistelun yhteydessä vuonna 2019 Kuntaliitto ja kunnat toivat lausunnoissaan esille huolen henkilöstön saatavuudesta.

Lakisääteinen henkilöstömitoitus ei ole sinänsä tuonut työmarkkinoille yhtään lisää hoitohenkilökuntaa. Seurauksena on ollut palvelupaikkojen vähentämistä ja jonojen muodostumista. Henkilöstöä on jouduttu siirtämään kotihoidosta ympärivuorokautisiin palveluihin, jolloin palvelujärjestelmän kivijalkana olevan kotihoidon järjestäminen on heikentynyt.

Tilannetta eivät helpota valvontapäätökset, joissa todetaan kotihoidon lääkehoidossa tai hoivakotien yöaikaisessa asukasvalvonnassa teknologian hyödyntämisen vaarantavan asiakasturvallisuutta. Ikääntyneiden palvelujen johtoa kummastuttaa, onko Suomessa oikeasti varaa siihen, ettei teknologian mahdollisuuksia voida hyödyntää täysimääräisesti henkilöstöresurssin vahvistajana ja jopa korvaajana? Tällöin henkilöstön osaamista voitaisiin kohdentaa sellaiseen työhön, johon teknologia ei sovellu.

”Ikääntyneiden palvelujen johtoa kummastuttaa, onko Suomessa oikeasti varaa siihen, ettei teknologian mahdollisuuksia voida hyödyntää täysimääräisesti henkilöstöresurssin vahvistajana ja jopa korvaajana?”

Lainsäädännön uudistamisessa on tällä hetkellä valmistelussa toinen vaihe, joka koskee pääasiassa asumisen palveluita sekä kotona asumista tukevien palveluiden, kuten kotihoito ja turvapalvelut, toteuttamista. Tuleville hyvinvointialueille on suunniteltu uusia lakisääteisiä tehtäviä, kuten turvapalvelujen ja vuorokauden ajasta riippumattoman kotihoidon järjestäminen.

Henkilöstön saatavuustilanteen vuoksi uusien velvoitteiden säätämisestä tulee pidättäytyä. Lisäksi lausunnolla olleet lakiesitykset sisältävät huomattavan tarkkaa säätelyä siitä, miten asioita käytännössä tulee toteuttaa. Liian yksityiskohtainen säätely voi johtaa siihen, että nykyisistä toimivista käytänteistä pitää luopua.

Nyt tarvitaan nopeita toimenpiteitä. Yksi tällainen on lakisääteisen henkilöstömitoituksen porrastetun voimaantulon siirtäminen vähintään vuodella eteenpäin eli vuoteen 2023 ja 2024. Korona-aika on osoittanut sen, että nopea lakimuutos on mahdollista, jos asiaa pidetään välttämättömänä. Ja nyt tilanne on sellainen.

Lisäksi ennen 1.1.2023 voimaan tulevia uusia lain muutoksia tulee tehdä huolellinen henkilöstö- ja kustannusvaikutusten arviointi ikääntyneiden palveluiden jo päätettyjen ja suunniteltujen muutosten yhteisvaikutuksesta ja arvioida niiden kokonaisvaikuttavuutta. Arvioinnin tuloksista tulee järjestää laajapohjainen keskustelu ennen toisen vaiheen lainsäädännön eteenpäin viemistä.

Ikääntyneiden palveluiden kokonaisuus on jatkuvasti kehittyvä alue ja laajan mielenkiinnon kohteena. Paras lähtökohta kehittämiselle ja laadukkaan, asiakaslähtöisen palvelun toteuttamiselle ei kuitenkaan ole toimijoiden kädettömäksi tekeminen lainsäädännön ja lain tulkintojen kiristymisellä. Vaatimusten pitää olla toteuttamiskelpoisia siinä ajassa, mihin ne asetetaan ja missä niitä toteutetaan. Näin ei nyt ole.

Anne Haverinen

Kuntaliiton ikääntyneiden palveluiden johdon verkosto