Lisää puuraaka-ainetta saa kannoista

Metsäojituksen merkkimiehemme, professori Olavi Huikari kutsui vuonna 1972 Padasjoelle kansainvälisen metsätiedemiesten joukon. Hän esitteli heille kehittämänsä ojikkojen metsänviljelyn, missä puustosta korjataan myös kannot. Huikari laski kantojen korjuun tuovan 10–40 prosentin lisäyksen puubiomassan tuotokseen.

Selluteollisuus kiinnostui heti. Puupula uhkasi metsätalouttamme myös silloin, hieman nykypäivän malliin. Joutseno Pulp rakensi 1973 kantojen murskausaseman, josta tehdas sai sellun lisäraaka-ainetta.

Kun tehdaspäähän tuli kysyntää, metsäpää toimi myös. Keksijä Kyösti Pallari patentoi 1974 kaivinkoneen puomiin kiinnitettävän, kantoja halkovan kouran. Pallarin kantoharvesterista tuli myöhemmin kantotyömaiden peruskone.

Keksinnöstä käytäntöön kestää usein yhden sukupolven verran, niin tässäkin. Kantojen korjuu ei edennyt käytäntöön vielä 1900-luvun puolella.

Huikarin ajatusta vieroksuttiin, kun kantojen nosto myllää maata. Kantokorjuun pelättiin johtavan samanlaiseen metsämaiseman muutokseen ja ympäristöväen vastarintaan, minkä Pohjois-Suomen hakkuualojen metsäauraus takavuosina aiheutti.

Maisemapelot hälvenivät vasta, kun metsänviljelyyn kehitettiin kevyellä kaivinkoneella tehtävä mätästys. Auraukseen verrattuna laikutusmätästys ja kantojen nosto mylläävät uuden metsän pohjaa vain kevyesti, molemmat saman verran.

Kantohakkeen aika alkoi varsinaisesti vuonna 2000, nyt energiaksi. UPM-Kymmene nosti ensimmäiset 5000 kiintokuutiota ja haketti ne polttoon Jämsänkosken voimalaan.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana kantojen hyötykäyttö nousi miljoonaan kuutioon eli kasvoi 200-kertaiseksi. Kyseessä oli talousmetsän vauhdikas menestystarina. Tällaiseen nousuun tuskin mikään metsän perustuote oli ennen pystynyt.

Vuonna 2013 kantohaketta käytettiin ennätysmäärä, yhteensä 1,2 miljoonaa kiintokuutiota. Sen jälkeen kantoenergia on halvan ulkomaan sähkön myötä notkahtanut. Vuonna 2018 kantojen käyttö oli enää 0,4 miljoonaa kuutiota.

Kantojen nosto sopii parhaiten kuusen metsäviljelmille. Kun avohakkuussa korjaa tukkien, latvusten ja oksien lisäksi myös kannot, maa puhdistuu juurikäävästä eli maannousemasta.

Siivottuun ja muokattuun maahan voi istuttaa välittömästi uudet, nopeakasvuiseksi jalostetut kuusentaimet. Kannottomalla ja oksattomalla metsäkentällä taimikon varhaishoito on helpointa ja palkitsevinta. Kuusen taimet eivät enää juro, ja ensimmäiseen harvennushakkuuseen pääsee ennätyksellisen nopeasti.

Kannot kattavat metsähakkeesta nyt vain viisi prosenttia. Käyttövaraa vielä on, sillä kaikesta Suomen puuston biomassasta viidennes (21 prosenttia) on kannoissa ja juurissa. Oksissa lehtineen on vain hivenen enemmän (22). Pääosa biomassasta on runkopuussa (57 prosenttia).

Tukin hakkuutilastoista laskien voisimme helposti korjata kantoja nykyiseen verrattuna yli viisinkertaisen määrän, vähintään 2,5 miljoonaa kiintokuutiota vuodessa.

Eri puolille maatamme suunnitellut 2020-luvun sellutehtaat tarvitsevat puubiomassaa paljon. Puun riittävyys on alkanut huolettaa. Esimerkiksi Metsä Group yhtiön Kemiin suunnittelema uusi sellutehdas nostaa puun tarvetta 4,5 miljoonalla kuutiolla vuodessa. Sellutehtaan lähettyville suunniteltu, kiinalaisen Kaidin rahoittama Kemin biodieselin tehdas tarvitsee vastaavasti 2-3 miljoonaa kuutiota.

Kannot voisivat olla osa biotalouden ratkaisua. Kannoista biotuotetehtaat saavat itse asiassa nopeimmin lisää puuta.

Veli Pohjonen

Maatalous- ja metsätieteiden tohtori, Metsänhoitotieteen dosentti Helsingin yliopistossa, Metsätalouden energiatuotannon emeritusprofessori Joensuun yliopistossa