Lukko on moraalinen mitalisti

Runkosarjaa reilumpaa tapaa mitalien jakamiseen ei tässä tilanteessa löydy. Ratkaistaanhan esimerkiksi jalkapallossa käytännössä kaikki liigamestaruudet edelleen ilman pudotuspelejä.

Rauman Lukon piti päättää runkosarja huomenna kotiotteluun HIFK:ta vastaan.

Normaalisti tupa olisi ollut täynnä, sillä pistekin olisi varmistanut raumalaisjoukkueelle kakkostilan. Lukko on pelannut parhaan kautensa 25 vuoteen.

Perjantaina iltapäivällä Liiga vihelsi pelin poikki ja kauden päättyneeksi. Pudotuspelejä ei kiekkoilla, mestaruutta ei jaeta.

Koronavirus leviää Suomessa jo sitä vauhtia, että paine päättää sarja tähän kasvoi nopeasti.Maan hallituksen torstaisen linjauksen vuoksi jo torstain liigakierros pelattiin tyhjissä halleissa, ilman katsojia.

Kuopion kolkossa tyhjässä hallissa Lukko voitti torstaina KalPan oudossa ottelussa. Pelaajien oli vaikea saada kunnon latinkia päälle, vaikka kummallakin joukkueella oli panosta matsissa. Kun katsojat puuttuivat, puuttui paljon.

Lukko ansaitsi mitalin. Virallisesti se ei sitä saa, eikä myöskään runkosarjan voittaja Kärpät mestaruutta.

Runkosarjaa reilumpaa tapaa mitalien jakamiseen tässä tilanteessa ei löydy. Ratkaistaanhan esimerkiksi jalkapallossa käytännössä kaikki liigamestaruudet edelleen ilman pudotuspelejä.

Yksi liigapomoja mietityttävistä tekijöistä on arvatenkin raha. Pelaajasopimuksissa on usein mitalibonuksia. Mistä eurot niiden maksamiseen, jos seurat menettävät pudotuspelituotot?

Siksi Lukko-yhteisö saa tyytyä moraaliseen mitaliin.

Vieläpä mitaliin, jota kannattajat ja katsojat eivät päässeet yhdessä joukkueen kanssa kokemaan.

Mutta hei, saihan Lukko paikan euroliiga CHL:ään. Samaa mieltä, sangen laiha lohtu.

SM-hopeaa Lukko on viimeksi voittanut vuonna 1988. Hopea olisi ollut nytkin kova saavutus, mutta karvas sivumaku mitaleihin jäisi.

Lukkohan on vuonna 2020 ollut Liigan kovakuntoisin joukkue. Lukosta aisti vahvasti, että joukkue uskoi aidosti tekemiseensä ja mahdollisuuksiinsa mennä niin sanotusti päätyyn sakka.

Erinomaisen loppukauden pelanneelle joukkueelle on raskas kolaus, kun pelit jäävät tähän. Toisaalta jääkiekkoilijat ovat ihmisiä perheineen ja läheisineen. Ankaran ketutuksen kourissakin he ymmärtävät, että terveys edellä tässä pitää mennä.

Kun pudotuspelejä ei järjestetä, aiheutuu liigaseuroille suuret tappiot. Lippu- ja oheismyyntitulot jäävät saamatta.

Eikä siinä kaikki. Korona kurittaa yrityksiä kovalla kädellä, tulossa on kassakriisiä ja konkursseja. Se tulee leikkaamaan yhteistyökumppanien satsauksia liigakiekkoon.

Kun seurayhtiöiden tulot laskevat, pitäisi myös pelaajapalkkoja saada painettua alas. Se on tunnetusti vaikeaa. Laiha lohtu liigaseuroille on, että korona kiusaa yhtä lailla muiden eurooppalaisten sarjojen seuroja.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut