Lukko-perheen yhteisöllisyys

Harmitti hieman lukea lehdestä kaupunginjohtajamme Johanna Luukkosen ajatuksia Lukko-perheen yhteisöllisyydestä ja tavasta toimia (LS 29.4.).

Yleisessä tiedossa on, että junioripuolella on monin paikoin toimintatavoissa paljon toivomisen varaa. Edelleen on nähtävissä se, että kaikki juniorit eivät ole samalla viivalla ja hyvä veli-verkosto pyörii. Tosin ongelma ei ole pelkästään Lukon, samanlaista on varmasti monessa muussakin urheiluseurassa.

Erityisesti ongelmia ja epäkohtia on usein silloin, kun pojat pelaavat ja valmentajina, joukkueenjohtajina ja huoltajina toimivat omat isät. Kuvitellaan vaikkapa tilanne, että tulet syystä tai toisesta kiusatuksi joukkueessa. Kiusaaja sattuu olemaan valmentajan oma poika. Mitä tapahtuu? Sinut erotetaan joukkueesta, välittömästi.

Ja niin kuin aina: suureen joukkoon mahtuu myös paljon hyviä tyyppejä, jotka avarakatseisesti ja tasapuolisesti tekevät työtään kaikkien parhaaksi. Tällä kertaa kiitokset saa Mikko Aikko.

Meiltäkin löytyy Eetu-kettu