Ex-ministeri Ohisalo haki tämän vaaliaseen Kanadasta luontokonferenssista juuri ennen eduskuntavaaleja. Luonto kärsii maapallolla voimakkaasti ylikansoituksesta ja ilmaston muutoksesta.
Suomessa ”luontokato” on täysin väärä termi. Se kuvaa korkeintaan pääkaupunkiseudun ja Tampereen seudun tilannetta, jossa rakennusten ja liikenneväylien alle jäävä luonto todellakin katoaa.
Suomen maapinta-alasta on 75 prosenttia metsää. Järviä on yli 100 000. Peltoa on 8 prosenttia, painottuen Etelä- ja Länsi-Suomeen.
Poliittisille luonnonsuojelijoille ei riitä mikään. Muistamme takavuosilta Natura 2000 -kiihkon, jossa hyvin kovakouraisesti ja yksityistä omistusoikeutta väheksyen luotiin suojelualueita, joilla sanottiin turvattavan luonnon monimuotoisuutta.
Ohisalon nyt 2023 masinoimassa luontokatoviestinnässä ”unohdetaan” jo olevat Natura-alueet täysin. Niitä on 13 prosenttia Suomen maapinta-alasta. Niistä saataisiin 50 kilometriä leveä kaista läpi maamme, Hangosta Utsjoelle.
Kaipaan tieteellisiä selvityksiä Suomen Natura-alueiden merkityksestä luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä. Onko niillä mitään merkitystä?
Olen seurannut tarkasti luontoa 1960-luvulta asti Satakunnassa ja Pirkanmaalla. Eläin- ja kasvilajistot ovat koko ajan muutoksessa ja keskinäisessä kilpailussa. Toiset lisääntyvät ja toiset voivat vähetä. Luontokadosta on virheellistä agitoida. Piisami on ainoa eläin, joka on havaintojeni perusteella täysin kadonnut tarkkailemaltani alueelta.
Suuri muutos on tapahtunut vesistöjen rannoilla. Aikaisemmin karjaa laidunnettiin ranta-alueilla. Rannat pysyivät avoimina ja se rajoitti rehevöitymistä. Erityisesti karjasta hyötyivät kalat, kahlaajat ja monet hyönteissyöjälinnut.
Aivan tuore kokemukseni heinäkuulta 2023. Maatilallamme on tänä vuonna kolmen hehtaarin lohko kesantoa, joka kylvetään heinälle elokuussa. Rikkaruohopesäkkeet ovat vallanneet osa siitä. Tein kierroksen lohkolla ja yllätyin lintu- ja eläinmäärästä, joka kätkeytyi alueelle.
Ensimmäiseksi törmäsin ilokseni peltopyypesueeseen, joka ilmoitti häirinnästäni kovaäänisesti.
Töyhtöhyyppäparvi (noin 20) ilmoitti myös tyytymättömyytensä liikkumisestani heidän alueellaan. Fasaanipoikue lähti viilettämään saunakukkapuskien takaa.
Rusakoiden pyrähtely sinne tänne vaikeutti niiden määrän laskemista.
Tuulihaukka räpytteli yllä, kyttäsi varmaan leivosien varttuneita poikasia tai myyriä.
Hiljainen kuovi lähti lentoon. Lähdepaikalle oli asettunut hyvin äänekäs rantasipiperhe. Metsäkaurisemo vartioi lohkon metsänreunassa, vasa ei ollut näkyvissä.
Ohisalon luontokato ei ollut vielä ehtinyt meidän kesannolle!
Luontovirkamies, aktivisti Osmo Kivivuori Turusta kuvasi tätä luonnonsuojelukamppailua Natura-aikaan seisoessamme pakkolunastetulla peltolohkolla Kokemäenjoen rantamailla.
Samoin kun maanviljelijä kokee, että tämä on minun peltoni, ympäristöaktivisti iloitsee onnistuneen pakkolunastuksen jälkeen. Tämä on nyt ”meidän”!
Ideologinen kamppailu vallasta on ikuista. Luonto on vain välikappale.
Jukka Tuoriagronomi, luonnon tarkkailija