Maailman suurimmat valehtelijat

Lukaisin vähän aikaa sitten uudelleen Mauno Koiviston vuonna 2001 kirjoittaman kirjan ”Venäjän Idea”. Kirja ilmestyi hieman ennen WTC:n iskuja, ja sen takia Koiviston esittämät ajatukset jäivät ilmeisesti suurelta yleisöltä ja myös medialta hieman huomaamatta ja myös hämärän peittoon.

Koivisto ottaa kantaa toisen maailmansodan alkutapahtumiin ja pohtii, mistä johtuivat neuvostojoukkojen suuret tappiot Saksan hyökätessä maahan kesäkuussa 1941. Mikä selitti venäläisjoukkojen lähes täydellisen puolustuskyvyttömyyden ja Saksan suuren sotamenestyksen?

Kyseessä lienee arkaluonteinen asia, josta on systemaattisesti vaiettu toisen maailmansodan jälkeen. Neuvostoliiton sotilastiedustelun (GRU) asiamiehenä toiminut Vladimir Resun (peitenimeltään Viktor Sukorov) on kirjassaan ”Ledokol” todennut, että mikäli Hitler ei olisi aloittanut hyökkäystä Neuvostoliittoa vastaan kesäkuussa 1941 niin Stalin olisi pannut oman hyökkäyksensä liikkeelle saman vuoden heinäkuussa.

Kirjasta on otettu yli miljoonan kappaleen venäjänkielinen painos, ja opus sisältää Koiviston mukaan materiaalia, joka tuntuu uskottavalta.

Koivisto toteaa, että näyttää selvältä, että Neuvostoliitto oli tuolloin varustautumassa hyökkäykseen, ei siis puolustamaan maata. Kaikki joukot oli mobilisoitu hyökkäystaisteluun ja esimerkiksi varastojen sijoittelut oli tehty hyökkäyksellisistä lähtökohdista ja puolustuslaitteita oli pikemminkin purettu kuin rakennettu lisää.

Itse asiassa vastoin yleistä käsitystä Neuvostoliitto oli varustautunut sodankäyntiin paljon paremmin kuin Saksa. Sillä oli käytössään 3 719 nykyaikaista lentokonetta, kun taas Luftwaffella oli ainoastaan 1 830 lentokonetta. Saksalla oli 3 680 tankkia ja niitä vastassa oli 13 000 neuvostoliittolaista tankkia (kaiken kaikkiaan puna-armeijalla oli käytössään noin 25 000 tankkia).

Neuvostoliiton puolustus oli epäjärjestyksessä monen kuukauden ajan, koska asetelma oli Koiviston mukaan hyökkäyksellinen: joukot ja varastot edessä sekä kartat kuvasivat edessä olevaa maastoa, eivät takana olevaa. Sotilaita, jotka olivat ryhtyneet rakentamaan sissitukikohtia selustaan, rangaistiin, koska olivat syyllistyneet tappiomielialan luomiseen ja näin tukikohdat hävitettiin.

Neuvostoliiton kannalta kirjassa esitetyt argumentit ovat kiusallisia, koska sen mukaan voidaan väittää, että Saksan hyökkäys Neuvostoliiton maaperälle oli puolustuksellinen ja ennalta ehkäisevä toimenpide.

Valheellisten tarinoiden mestarina pidetyn Saksan propagandaministerin jutut joutuvatkin uuteen valoon, kun muistellaan, että hän sodan alussa väitti Saksan hyökkäyksen olleen puolustuksellinen.

Näin Goebbelsin rinnalta löytyi vielä suurempi valehtelija, Stalin, joka näyttää näin toimineen sitten tässä asiassa oppipoikana myös Venäjän seuraaville johtajille.

Jouni Suominen

fil.tri, KT, Rauma