
Venäjän hyökkäys Ukrainaan moninkertaisti muun muassa vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen järjestämien toimintojen kysyntää keväällä 2022. Myös vapaaehtoisen reserviläistoiminnan suosio on kasvanut.
Maanpuolustus, kriisivalmius ja varautuminen kiinnostavat nyt suomalaisia ennätyksellisen paljon. Jopa aselupia haetaan niin paljon, että käsittelyssä on ruuhkaa myös Rauman poliisiasemalla. Luparuuhka ei tosin kaikilta osin liity ihmisten puolustusvarautumiseen. Inttitavara yleisesti kuitenkin kiinnostaa.
Jos vielä muutama vuosi sitten puolustusmenoja kritisoitiin tai asepalveluksen tarkoituksenmukaisuutta epäiltiin, on ääni kellossa muuttunut.
Kiinnostus maanpuolustukseen näkyy myös siinä, että varusmiespalvelusta suorittavien läheiset ovat nyt entistäkin kiinnostuneempia oman varusmiehensä inttipolusta. Nyt halutaan nähdä ja kysyä maanpuolustukseen liittyvistä asioita.
Koronavuosien jälkeen varuskunnat ovat jälleen järjestäneet muun muassa omaistenpäiviä, joissa läheiset ovat päässeet tutustumaan varusmiesten arkeen. Nämä tilaisuudet ovat keränneet suurta suosiota muun muassa Porin prikaatissa. Jopa niin suurta, että vierailijoiden määrää on rajoitettu muutamaan henkilöön per varusmies.
Sama trendi oli näkyvissä myös viime viikolla järjestetyissä heinäkuun saapumiserän sotilasvala- ja sotilasvakuutustilaisuuksissa.
Porin prikaati on Suomen maavoimien suurin yksittäinen joukko-osasto. Valatilaisuuksia vietettiinkin neljällä eri paikkakunnalla, Kauhavalla, Kokkolassa, Maskussa ja Oripäässä. Tilaisuuksiin kertyi yleisöä jopa tuhatmäärin.
Syksyn kutsunnat alkoivat tiistaina. Kutsuntatilaisuuksiin osallistuu lähes 37 000 vuonna 2005 syntynyttä miestä. Vapaaehtoiseen palvelukseen hakevien naisten määrä on vakiintunut yli tuhanteen.
Kutsuntaikäluokan koon odotetaan aavistuksen kasvavan vielä seuraavien viiden vuoden aikana. Sen jälkeen määrän odotetaan laskevan aina vuoteen 2037 asti. Syynä laskulle on ikäluokkien yleinen pienentyminen.