Maataloudelle ja turpeelle vahvaa tukea Satakunnasta

Kirjoittaja syyttää metsäkeskustelua ideologisuudesta.
Kirjoittaja syyttää metsäkeskustelua ideologisuudesta. Kuva: Iiro Lehtonen

Vaikka maa- ja metsätalouden rooli suomalaisessa yhteiskunnassa on hyvin keskeinen ja aloja koskevat kysymykset ovat olleet pinnalla lähes koko kuluneen hallituskauden, on niin maatalouden ahdingosta kuin metsätalouden tulevaisuudestakin puhuttu vaalien alla harmittavan vähän.

Osallistuin MTK:n Satakunnan vaalipaneeliin ja tästä olivat kaikki paikalla olleet puolueet yksimielisiä.

Sen sijaan turve jakoi mielipiteitä. Venäjän hyökättyä Ukrainaan energiapolitiikka on ollut paljon tapetilla. Ennen sotaa turvetuotanto ajettiin kertarysäyksellä alas ja sodan alettua sitä pyrittiin kiireisesti nostamaan, sillä turvetuotannolla on merkittävä rooli energiantuotannon huoltovarmuuden näkökulmasta.

Paneelissa löysimme aiheesta yhteisymmärryksen kansanedustajakollega Matias Marttisen (kok) kanssa, vaikka puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo onkin linjannut turpeen käytön lopettamisesta.

Oli kyse maa- tai metsätaloudesta, tulee muistaa mitä alat merkitsevät Suomelle. Puhdasta lähiruokaa ja työtä sekä vientituloja. Keskustelu kummastakin alasta lähtee valitettavan usein ideologisista näkökulmista tai negatiivisista vaikutuksista.

Syytetään, että metsäteollisuuden takia puut hakataan liian nuorena, mutta ei kiitetä, että metsäteollisuus kehittää jatkuvasti uusia, ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja muovin tilalle.

Hyvinvoiva teollisuus innovoi ja kehittää parempaa ja kestävämpää tulevaisuutta, mutta rajoittamalla alan mahdollisuuksia erilaisin metsäkato- ja vihreäsiirtymä direktiivein, teollisuus keskittyy tekemään sitä, mistä tulee tuottoa. Niin kuin minkä tahansa yrityksen kuuluukin.

Puoluerajat ylittävällä kansanedustajien yhteistyöllä luvassa on ainakin Satakunnan osalta vehreät näkymät koko Suomelle. Onhan Satakunta kokoaan suurempi maakunta – ainakin jos vientilukuja katsoo.

Petri Huru

Kansanedustaja (ps)