Martti Ahtisaari avuineen arvostettiin suuressa maailmassa paljon korkeammalle kuin Suomessa. Omat silmäni aukenivat virallisella valtiovierailulla kolmeen Afrikan maahan. Jo menolennolla hän istuutui vuorotellen seurueen jokaisen jäsenen vieressä olleelle tyhjälle istuimelle: ”Olen Martti, mikäs se sinun nimesi olikaan!”
Missä tahansa liikuimmekin, olivat kadunvarret täynnä liputtavia ja hurraavia nuoria ja vanhempia, naisia ja miehiä. En itse tietenkään ollut mitään, mutta kuuluminen Ahtisaaren seurueeseen johdatti hyvin moneen juhlapöytään, jossa Martti istui kunniapaikalla isännän oikealla puolella. Enkä itsekään istunut sivupöydässä. Kiitospuheista ei tuntunut tulevan loppua. Olin ylpeä osallisuudestani seurueeseen.
Martin punainen, oikeammin kultainen lanka oli maailman kenties suurimman pahan, vallanhalun, kitkeminen ihmisten mielistä ja sitä kautta kaikkialta maailmassa. Sovittelemalla ja sopimalla ihmisten kesken, vapaaehtoisesti ilman aseita ja alistamista. Vierailumaissamme tämä työ oli tuottanut tulosta.
Enemmän kuin Nobelin rauhanpalkinto Ahtisaaren mieltä lämmitti nimibuumi: Martti on poikien nimilistan kärjessä. Oikein olisi, että tyttöjen nimikärjessä olisi Eeva.
Suomalaisten raollaan olevat silmät aukenivat Martti Ahtisaaren siunaus- ja muistopuheissa. Vai aukenivatko vieläkään?
Meissä kaikissa orastaa kuitenkin sisäisesti Martti. Päästäkäämme se valloilleen!
Esko Eelateollisuusneuvos, Säkylä