Menestyvä maakunta tarvitsee yliopiston liika vaatimattomuus vaarantaa tulevaisuuden


Paljon odotetusta selvityshenkilö Väänäsen raportista näyttää tulevan kylmä suihku niille, jotka odottivat, sen paneutuvan Satakunnan yliopiston edellytysten selvittämiseen. Laajasti uutisoidun väliaikatiedon mukaan selvityshenkilö korosti, että Satakunta ei tarvitse omaa yliopistoa.

Toisaalta, sitä saa, mitä tilaa. Jo selvityshenkilölle annetussa tehtävässä kerrottiin maakuntajohtajan lehdistölle kertoman mukaan, että tavoitteena ei olekaan yliopisto vaan jotain muuta. Keneltä tuollainen valtakirja on saatu?

Onko niin, että jäämme jo toisen kerran asemalle kun juna meni? Näin ei saa tapahtua! Sen jälkeen, kun ministeri Saarikko lausui uuden yliopiston tarpeen, sitä ajatusta ei enää saa toppuuttelusta huolimatta vedettyä takaisin.

Meidän on tavoiteltava omaa yliopistoa Satakuntaan. Syitä tähän on useita, joista nuorten poismuutto ja alhainen koulutustaso eivät ole vähäisimpiä. Sinällään ansiokas selvityshenkilön pohdinta koulutuksesta ja tutkimuksesta Satakunnassa jättää kuitenkin oman yliopiston merkityksen sivuun.

Acatiimi -lehdessä 4/2017 professori Moisio selvitti tutkimusryhmänsä tuloksia artikkelissa “Yliopistokaupunki vai kaupungin yliopisto?” Silmiinpistävä kommentti tutkimuksesta oli: “Kun kysyimme, mitä kaupunki olisi ilman yliopistoa, kolmesta paikkakunnasta kahdessa kommentoitiin, että se olisi sellainen Porin tyyppinen paikkakunta. Näkökulma paljastaa, että silloin kaupungista katsottiin puuttuvan jotain oleellista — eräänlainen oikea yliopisto, Moisio sanoo.”

Keskustalle sivistys monipuolisesta kansansivistyksestä huippututkimukseen on merkityksellistä. Samoin on laita kuntien ja maakuntien elinvoimaisuuden kanssa. Tieteelle oma yliopisto on koti, jossa tutkia ja kehittää asioita ja ilmiöitä omista lähtökohdistaan.

Samanlainen koti olisi oma yliopisto satakuntalaisille nuorille. Myös muualla asuva nuori voisi tulla tänne meille rakentamaan yhteistä huippututkimusta, kenties jäämäänkin. Tässä sivistyksellisessä kodissa voisi saada myös eväät ponnistaa maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen tieteen huippututkijana.

Sivistyksen ja koulutuksen mahdollisuuksien ohella oma yliopisto toisi myös vahvistuksen ja turvaa alueemme taloudelle. Alue, jolla on oma yliopisto, on muillakin tavoin menestyvä, kuten havaitsemme muualta Suomesta. Pelkkä yliopistokeskus, ansioistaan huolimatta, on aina emoyliopistojensa ja rahoittajiensa tahdon (ja rahojen) varassa.

Vaatimuksemme on, että vahvistamme maakuntaamme yhteisillä ponnistuksilla ja hankimme oman yliopiston, joka yhdistää täällä vahvat tieteenalat, toimii yhteistyössä SAMK:n ja alueen yritysten kanssa sekä on osana koko Satakunnan tulevaisuuden rakentamista omalla panoksellaan tutkimuksen ja opetuksen huippuna ja osaavan työvoiman varmistajana.

Haastamme kaikki Satakunnassa toimivat puolueet tämän asian eteenpäin viemiseksi. Tämä ei ole puoluepoliittinen asia, vaan koko Satakunnan yhteinen haaste!

Satu Pietilä
Keskustan Satakunnan piirin puheenjohtaja