Emme voi meidän uskontomme valossa käsittää, miksi Intiassa lehmä on niin pyhä, että sen edut voittavat ihmisten tarpeen. Nyt ei kannata enää nauraa.
Perustetaan me Raumalle merimetsojen uskonlahko, jonka pääpaikka on Järviluoto ja johtava papisto on vielä Turussa, Lounais-Suomen elykeskuksessa. Siirretään sekin Järviluotoon.
On täysin käsittämätöntä, ettei merimetsokantaa saada kuriin. Raumalla pesii nyt noin joka neljäs merimetso Suomessa (LS 26.8.) Olen väsynyt ottamaan kantaa aiheeseen, sillä kirjoittelu tuntuu täysin turhalta.
Lounais-Suomen elykeskuksella on asioista niin ihmeellinen sementoitu näkemys, ettei tavallinen lautamiehen järki sitä tajua.
Ensimmäinen shokki oli, kun nyt jo onneksi toimiva maailman suurin ja modernein saha ei meinannut saada toimilupaa, koska sen läsnäolo olisi häirinnyt merimetsojen mielenrauhaa.
Vaan mitä kuuluu Järviluodon alueen kilpakosijoille? Ne eivät ole moksiskaan sahasta. Paljon tärkeämpi on niiden maha. Se täytyy saada päivittäin täyteen kalaa.
Kohta jättikolonia on niin suuri, että sen on pakko jakaantua, jotta kaikki linnut saavat riittävästi ravintoa. Tällainen prosessi on jo käynnissä.
On ollut suuri ilo silmälle ja mielelle, kun istuu patiolla aamiaaisella ja seuraa erilaisia vesilintujen poikueita, jotka tulevat vuorotellen poukamaamme, missä voi nähdä käytännössä kuinka ekologinen luonnon ravintoketju toimii.
Vaan eipä toimi enää, mikä on hyvin surullista. Monet hienot entiset vakiokävijät loistavat nyt poissaolollaan. Ravintoketju on poikki.
Aikoinaan se meni siten, että rantavedestä alkanut kalojen kasvun ketju jatkui ohi Kaurasten niemennokan kivikkoiseen salmeen ja sen levien joukkoon. Siellä piileskelivät suuret ahvenet ja hauet, joille ruoka ui suuhun niemen takaa "meidän"poikasaltaastamme.
Kun ruokaa ei ole enää moniin vuosiin tullut, ovat suuret ahvenet ja hauet siiryneet paremmille ruoka-apajille.
Kaiken takana ovat jatkuvasti lisääntyvät kivillä päivystävät merimetsot. Kun Järviluodon lähialueiden pikkukalat on syöty pois, täytyy siirtyy merimetsojen täyttämään aina kurnivat vatsat sieltä, mistä kalaa vielä saa.
Nyt on käymässä niin murheellisesti, että kalaa ei saa ihminen, eikä merimetsokaan. Sitä ei kannata syyttää syömishalustaan, sillä se on vain toteuttamassa sitä luonnon lainalaisuutta, mikä sille lajille on aikoinaan tullut.
Syyttävä sormi voi sen sijaan osoittaa niille toimijoille, jotka tulkitsevat EU:n antamaa määräystä tavalla, mille muualla viitataan kintaalla. Merimetsoja saa olla, mutta järki käteen siinäkin asiassa.
Lasse Kempas