Merimetso riistalinnuksi!

Nimerkki ”Jäitä hattuun” ( LS 2.1.) puhuu täyttä asiaa, minkä joku muukin on sanonut jo aikaisemmin. Merimetso on lainmuutoksella saatava riistalinnuksi, jolloin sen pesiä voi talvella hävittää aivan lain turvin ja kesälläkin voi metsästää järkeä käyttäen ja kohtuutta noudattaen.

Naakka on kuulemma siirretty muutama vuosi sitten tällaiseen kategoriaan, siis riistalinnuksi. Ainakaan minä en ole sitä tiennyt. Jostain syystä puolet keskustan naakoista on siirtynyt Syväraumaan ja mm. meidän pihallemme, tehden myös pesän naapurin savupiippuun.

Kuinka merimetsoasiassa siis pitäisi edetä, että jotain tulisi tapahtumaan ja Rauman lupaavaa kehitystä uhkaava järjetön ja pähkähullu päätös kumottaisiin?

Huippujuristihan osaa tietysti muuttaa mustan valkoiseksi ja pelastaa satamahankkeen katastrofilta. Onko siis niin, että järjellistä toimintaa varten tarvitaan avuksi taatusti kallis lain tulkitsija?

Sekään ei meidän demo- kraattisessa oikeusvaltiossamme kuulosta oikein hyvältä. Mahtaako ely-keskuksen infotiskillä olla monis- teita, missä neuvotaan, kuinka merimetson luoki- tetta vaihdetaan riistalinnuksi ja siis lainvoimaiseksi? Veikkaanpa, ettei ole.

Ihmettelen suuresti, että tuollainen viisastenkivi löytyy vain Länsi-Suomen tekstaritalikosta parin virkkeen mielipiteenä. Eikö sellaisen pitäisi näkyä kaikessa valtakunnankin mediassa suuren rummutuksen kera?

Mikä kysymyksessä oikein mättää? Onko aihe arka politiikoille?

Minä en ole oikea henkilö jatkamaan enää tästä eteenpäin. Olenpahan vain kertonut taiteellisen näkemykseni ja maalannut sen käyttäen räväköitä värejä.

Lasse Kempas