Metsälöiden viljelylaina kasvattaisi lisää puuta ja panisi sitä myyntiin

Suomessa on 376 000 perheomistuksen metsätilaa eli metsälöä. Metsälöksi lasketaan yli kahden hehtaarin metsäpalsta. Metsälön keskikoko on noin 30 hehtaaria; metsälö voi koostua useammastakin palstasta.

Metsälöt kasvavat pääosan metsäteollisuuden puusta. Puun myynti kuitenkin takkuaa. Kolmanneksella metsälöistä ei ole ollut hakkuita 30 vuoteen.

Metsälöt merkitsivät sotien jälkeiselle kansantaloudelle paljon. Valtiovalta kannusti niitä metsänviljelyyn, metsien hoitoon ja puun myyntiin sekä piiskoilla että porkkanoilla.

Vuonna 1995 poistunut pinta-alaverotus oli piiskoista tehokkaimpia. Muistamme vuotuiset veroleimikot, jotka hakattiin metsäveron maksamiseksi.

Avohakkuilla oli vakuustalletus. Osa hakkuutuloa lukittiin pankkiin, kunnes metsätilallinen pystyi osoittamaan taimikon syntyneen. Kun vakuustalletus poistui 1990-luvun alussa, metsänviljelystä poistui piiska.

Porkkanoista vaikuttavin oli metsänparannuslaina. Se oli suurimmillaan 1970-luvulla, nykyrahassa 70 miljoonaa euroa vuodessa. Lainaporkkana poistui 1990-luvun puolivälissä.

Toinen porkkana on suora hehtaarituki. Se oli suurimmillaan 1990-luvun alussa, nykyrahassa 95 miljoonaa euroa vuodessa. Valtion 2018 talousarviossa Kemera-tukea oli osoitettu 56,2 miljoonaa euroa.

Kulunut neljännesvuosisata kertoo, että tukiaisten kaudella lamaantuivat niin metsänhoito kuin puun myynti. Luonnonvarakeskuksen metsälaskennan mukaan meillä on myöhästyneitä taimikonhoitoja 795 000 hehtaaria. Nuorten metsien ensiharvennusrästejä on lähes miljoona hehtaaria.

Porkkanoita olisi syytä punnita taas, esimerkiksi luomalla metsälöille hakkuun jälkeisen metsänviljelyn laina. Sillä kustannettaisiin puun kasvatuksen alkukierron hintavat toimet kuten kantojen korjuu, maanmuokkaus, ojaperkaus, istutus, taimikonhoito, pystykarsinta, typpi- ja tuhkalannoitus sekä hirven laidunnuksen aiheuttama puun uusintaviljely.

Kansantaloudelle metsän viljelylainalla olisi etuja. Ensimmäinen olisi myyntipuun virta. Hoitaakseen lainojaan metsätilallinen myisi puuta vuosittain.

Toinen etu tulee metsätalouden työstä. Työtä syntyy, kun lainarahalla maksaa metsän istutusta, taimikoiden perkausta ja energiapuun hakkuuta. Työtä syntyy myös, kun metsän kasvattaja tarvitsee lainojensa hoitoon ulkopuolisen urakoitsijan hakkuita.

Asiaa karummin katsoen: velka ajaa metsätilallisen työhön. Kansantalouden oppinut taas toteaa, että laina muuntuu tuoreeksi, tuottavaksi työksi. Se kestää vuodesta toiseen, niin kauan kuin lainoja on kuoletettava. Vakuus on varmin minkä talous tuntee: maa itse.

Kolmas etu tulee metsälöiden yrittäjyyden jatkumosta. Toisin kuin tukiainen, laina luo yrittämiseen pitkäaikaista jännettä.

Viljelylaina on sijoitus metsän tulevaan tuotantoon. Metsälöiden lainoitus seuraisi perulaisen taloustieteilijä Hernando de Soton oppia. Hänen mukaansa uusiutuvia luonnonvaroja kasvavan kansakunnan vaurauden juuret ovat aidon yrittäjyyden perhetiloilla. Aitoon yrittäjyyteen kuuluu lainoitus.

Lainaporkkana ohjaisi metsälöitä terveempään yrityssuuntaan. Nykyiset metsän omistustilat palautuisivat luonteeltaan metsän kasvatustiloiksi.

Metsän viljelylaina olisi kiihoke, mikä kohentaisi metsätaloutta. Enemmän puuta virtaisi metsätiloilta 2020-luvun biotaloudelle. Metsälöille lainoitus olisi joka tapauksessa kivuttomampi kuin metsien kiinteistövero, mitä teollisuus on uudeksi metsätalouden piiskaksi ehdottanut.

Veli Pohjonen
Maatalous- ja metsätieteiden tohtori