Metsäluonnon alennustila kauhistuttaa

Metsäluontomme on rajusti köyhtynyt viime vuosina. Teollisuuden lisääntynyt puun tarve näkyy jokaisen luonnossa liikkuvan silmissä. Avohakkuita, entistä järeämpää konekalustoa, motojen ryskettä jopa kesällä ympäri vuorokauden kaikkina viikonpäivinä.

Samanaikaisesti annetaan ymmärtää, että metsien käsittely on pehmentynyt, eikä esimerkiksi avohakkuita enää tehdä. Todellisuudessa metsämme ovat nyt historian järkyttävimmän raiskauksen kourissa. On kuin metsäammattilaiset ottaisivat loppukiriä: vielä on vanhaa ikimetsää hehtaari siellä, toinen täällä. Nyt nopeasti kaikki matalaksi, ettei suojeluväki ehdi väliin!

Luonnontilaisten metsien alennustila on kaikkien tiedossa. Uhanalaisten metsälajien joukossa on aivan tavallisiakin metsäluontomme lajeja, kuten hömötiainen ja helmipöllö, kohta varmaan oravakin. On syytä pohtia, mitä on tämän kaiken takana.

Maassamme vuosikymmeniä harjoitettu metsätalous on kiistatta ajanut metsien eliölajiston nykyiseen ahdinkoon. Metsänhoitoyhdistykset ovat järjestelmällisesti edistäneet luonnon köyhtymistä, vaikka seuraukset ovat olleet nähtävillä.

Miksi metsänomistajat suostuvat avohakkuun kaltaiseen menettelyyn omissa metsissään? Onko metsänhoitajien auktoriteetti niin voimakas, ettei metsänomistaja kykene kyseenalaistamaan heidän arvomaailmaansa? Puuttuuko suurelta osalta metsänomistajia sellainen tunne-elämän osa-alue, jolla he osaisivat asettua elinympäristönsä menettäneen metsälajiston asemaan?

Kun seisomme monihehtaarisen aukoksi rääsityn raiskion äärellä, emme käsitä, miten maanomistaja voi hyväksyä tällaisen. Rahastakaan ei voi olla kyse, koska valtio ostaa vanhoja metsiä verottomana käypään hintaan Metso-suojeluohjelmaan. Luonnonperintösäätiö ostaa vähintään 10 hehtaarin ikimetsiä, jos sellaisia jostakin vielä löytyy. Myydessään metsänsä suojeluun omistajalle ei tule sen jälkeen kuluja esimerkiksi metsän uudistamisesta. Ennen kaikkea metsä jää kaikkien iloksi, ja se tarjoaa yhä elinympäristön lukemattomille eliölajeille. Ajan myötä säästömetsän elonkirjo vain lisääntyy.

Ymmärrämme, että tietty määrä metsien tuottoa tarvitaan teollisuuden ja rakentamisen sekä energian tuoton tarpeisiin. Puun käytön nykyinen mittakaava on kuitenkin sulaa hulluutta. Metsämme eivät kestä yhtäkään uutta sellutehdasta.

Kestävään metsien käsittelyyn siirryttäessä vanhat metsät on säilytettävä koskemattomina aarnioina. Talousmetsiksi luokiteltavilla alueilla otettakoon käyttöön professori Erkki Lähteen vuosikymmenien ajan suosittelema jatkuvan kasvatuksen menetelmä.

Seurauksena on nykyisen aineellisen hyvinvointimme supistuminen. Vastapainoksi saamme nautittavaksemme monimuotoisen metsäympäristön pohjantikkoineen, liito-oravineen, korpikolvineen ja antoisine marja- ja sienimaineen. Valinta on tehtävä, mitä pikemmin sen parempi.

Tuomo Hurme

luonnonkuvaaja, Honkilahti

Jorma Hinkkanen

luonnonystävä, Eura