Metsästys on ainutkertaisen elämän tuhoamista

Syksy tuo surua ja suuttumusta ihmisille, jotka varjelevat elämää. Luonnon rauha rikkoutuu metsästäjien aloittaessa jokavuotisen eläinten listimisen. Maalla asujat ja luonnossa liikkujat joutuvat kuuntelemaan aseiden pauketta ja pelkäämään omankin turvallisuutensa puolesta. Mielessä pyörii hätä eläinten kärsimyksistä.

Luonnon monimuotoisuus hupenee ja luonnonvaraisilla eläimillä menee huonosti. Lähes kaikkien metsästettävien vesilintujen määrät ovat romahtaneet. On suuri uhka, että esimerkiksi nokikanat, haahkat ja tukkasotkat häviävät luonnosta lähitulevaisuudessa. Myös haapanat, jouhisorsat ja heinätavit ovat vaarantuneet – silti ne ovat riistalajeja!

Birdlife Suomi ja Metsästäjäliitto vetosivat elokuussa rivimetsästäjiin, että taantuvien vesilintujen metsästyksestä tulisi pidättäytyä. Niin ikään metsästyslain 20 pykälän mukaan metsästystä on harjoitettava kestävän käytön periaatteiden mukaisesti siten, että riistaeläinkannat eivät vaarannu, luontoa ei tarpeettomasti vahingoiteta, riistakantaa ei vaaranneta eikä eläimille tuoteta tarpeetonta kärsimystä.

Osataanko arvioida montako uhanalaista vesilintua Suomessa tapetaan vuosittain? Tai montako rampautunutta ja siipirikkoa eläintä luontoon jää? Uhanalaisista saaliista täytyy tehdä lakisääteinen saalisilmoitus Riistakeskukselle. Jos niitä ei tule, ehkä ilmoituksia ei vain tehdä. Kontrollia ei voi jättää metsästäjien vastuulle. Jotta taantuvat lajit pääsevät elpymään, on kaikkien uhanalaisten lajien metsästys kiellettävä.

Julkisuuteen päätyy vain murto-osa metsästyksessä aiheutuneesta eläinten tuskasta. STT yritti selvittää, kuinka paljon pienpetorautoihin jää muitakin kuin pyydettäviä eläimiä. Maa- ja metsätalousministeriö ei osannut arvioida asiaa sen enempää kuin Metsästäjäliittokaan. Valvonta Suomen maastossa on vaikeaa, siksi rautapyynti on kiellettävä.

Tänä vuonna on myönnetty järkyttävät 457 karhunkaatolupaa. Metsästäjätahojen mielestä kyse on kannanhoidosta. Todellisia perusteita sille, että karhukanta olisi maamme pinta-alaan nähden liian iso, ei kuitenkaan ole. Noin 95 % suomalaista ei metsästä. Silti hiljainen enemmistö, joka haluaa vaalia eläinpopulaatioiden biologista tasapainotilaa, jää luontoa koskevassa päätöksenteossa metsästäjien jalkoihin.

Luonnonvaraisia eläimiä uhkaavat muutkin vaarat kuten elinympäristöjen nopea muuttuminen. Siksi virkistyksen ja kulttuurin varjolla tapahtuvalla eläinten tappamisella ei ole enää minkäänlaista oikeutusta.

Kaarina Davis

tietokirjailija ja luontoyrittäjä, Hämeenkyrö