Eräs lukija esitti mennä viikolla tekstaripalstalla aiheellisen kysymyksen. Miksi sotauutisissa ja vastaavissa aina kauhistellaan sitä, paljonko naisia ja lapsia on kuollut? Miehistä ei kukaan puhu mitään.
Samaa olen itse miettinyt. Jonkun poikia, aviomiehiä, isiä ja veljiä ne miehetkin ovat.
Itselleni ainakin mahdollisen sodan kauhein asia olisi se, että poikani joutuisi rintamalle. Ukrainan sodan ensipäivinä oli sellainenkin aamu, kun täysillä itkien rutistin poikaani kaksin käsin (vyötärön kohdalta, hän on aika pitkä) ja hoin, että miten niiden rintamalle lähetettyjen ukrainalaisten (ja myös venäläisten) poikien äidit kestävät. Poikani taputteli minua rauhoittavasti selkään.
En minä sinne rintamalle tytärtänikään haluaisi lähettää, mutta se ei ole tämän kolumnin aihe.
Feministinä olen sitä mieltä, että naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon on vielä matkaa. Mutta koska feministi ei ole miesten vihaaja (ei kukaan pojan äiti voi vihata miehiä) vaan kaikkien tasa-arvoisen kohtelun kannattaja, minäkin peräänkuulutan kaikkien oikeutta olla oma itsensä.
Jokapäiväisessä elämässä tyttöjen ja naisten mahdolliset roolit ovat paljon poikien ja miesten rooleja monipuolisemmat. Ei tarvitse kuin miettiä vaikkapa pukeutumista. On tyttöjen värit ja poikien värit. Tytöt voivat kuitenkin pitää myös sinisiä ja mustia vaatteita, mutta poika hempeässä pinkissä paidassa saa ainakin hämmästyneitä katseita, vaikkei kommentteja saisikaan.
Nainen voi pitää housuja tai mekkoja, ihan miten haluaa. Mutta mies mekossa on monen mielestä friikki. Eikä siitä kuitenkaan ole kuin sata vuotta, kun pikkupoikia puettiin mekkoihin. Katsokaa vaikka kuvia viimeisestä tsaariperheestä. Ja eikös miehet edelleen arabimaissa liiku jonkin sortin koltuissa?
Reilusti vakavampi asia epätasa-arvossa on lähisuhdeväkivalta. Mitä miehen kuuluu tehdä, jos nainen lyö?
Perinteiseen kasvatukseen kuuluu, että mies ei saa lyödä naista. Eli takaisin ei siis saa lyödä. Mutta jos mies tekee asiasta rikosilmoituksen, saatetaan hänelle naureskella, että saitko naiselta turpiisi.
Viime päivinä on puhuttu seksuaalisesta häirinnästä urheilupiireissä. Jokainen tietää, että mies voi ahdistella naista, mutta monelle tuntuu olevan mahdoton ajatus, että nainen ahdistelisi miestä.
Siihen en ota kantaa, ahdisteliko Anni Vuohijoki Leijonien pelaajia. Mutta se pisti ärsyttämään, kun eräskin mieskirjoittelija kertoi, että olisi vain tyytyväinen, jos Anni Vuohijoen näköinen nainen ahdistelisi häntä.
Miksi muka olisi mukavampi joutua jonkun hyvännäköisen ahdistelemaksi? Naisiin käännettynä tämä tarkoittaisi sitä, että eihän se mikään raiskaus ollut, kun raiskaaja oli komea.
Ja miksi vallalla on yleinen käsitys, että miehen olisi jotenkin mukava joutua ahdistelluksi? Onko se oikeasti miellyttävää, jos joku ei-läheinen työntää rintansa naamaan kiinni, puristelee munista tai esittää erinäisiä ehdotuksia? Miksi miesten luullaan olevan onnessaan moisista? Eikö jokaisella olekaan oikeutta koskemattomuuteen?
Summa summarum. Mieskin on ihminen. Hänellä on tunteet, hän saa jopa itkeä.
Ehkä maailma olisi hieman parempi paikka kaikille, jos miehen mallit olisivat vähän monipuolisemmat.
”Jokainen tietää, että mies voi ahdistella naista, mutta monelle tuntuu olevan mahdoton ajatus, että nainen ahdistelisi miestä.”
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.