Miksi löit minua?

Hei sinä, joka löit minua pitsitorstain ja -perjantain välisenä yönä Bar Hehkun edustalla. Miksi teit niin?

Olen yrittänyt miettiä, mikä oli se tekijä, joka sai sinut toteamaan, että tilanne vaatii luuvitosta vasten minun naamaani. Oman kokemukseni mukaan vain jutustelimme porukassa niitä näitä, enkä siksi ole itse keksinyt vastausta asiaan, joten vilpittömästi pyydän, että vaikka nimettömänä toimitukseen lähetät oman näkemyksesi tilanteesta.

Tapahtumahetkellä en sinulta selitystä saanut, joten siksi kysyn näin jälkikäteen. Toimitus voinee välittää viestin minulle, jos sellaisen heille esität.

Kiitokset Bar Hehkun ammattitaitoselle henkilöstölle, joka tuli heti tilanteen huomattuaan kysymään olenko kunnossa ja että soitetaanko poliisille. Vasta tuon kysymyksen jälkeen ymmärsin tarkistaa hammas kerrallaan purukalustoni kunnon ja totesin, ettei niissä ollut onneksi vikaa. Ainoastaan huulet olivat hieman halki parista kohtaa ja vuosivat verta, mutta se ei ollut vakavaa.

Ensisijaisesti olin onnellinen, ettei isku osunut viittä senttiä ylemmäksi, jolloin silmälasini olisivat hajalla ja kenties hajotessaan tuhonneet muutakin. Turvallisuudentunteeni järkkyminen oli isompaa kuin huuleni halkeaminen, mutta selviän siitä. Sinulle annan anteeksi, vaikket sitä ole pyytänytkään.

Tilastollisesti tapahtunut oli epätavallista. Tekijä ei ollut mies. Uhri ei ollut nuori. Tapahtumapaikka ei ollut koti. Tyypillisistä tekijöistä ainoastaan alkoholinkäyttö osuu tilastoihin todennäköisenä muuttujana. Siltikin tilastojen mukaan katuväkivalta on suhteellisen harvinaista.

Näin ollen mieltäni painaa, mikä oli se asia, jonka vuoksi päätit lyödä minua. Jos et itse muista, niin ehkä sinua hillitsemään tullut ystäväsi muistaisi. On meidän molempien onni, ettet ole harjaantunut voimankäyttökeinoihin. On hassua, miten jälkikäteen muistan paremmin lyöntiasentosi kuin viimeisen lausahduksesi ennen iskua.

Iskun jälkeen ensireaktioni oli onneksi askel taaksepäin. Oma nuoruusvuosien harrastukseni itsepuolustuslajeissa on iskostanut selkärankaan yhden asian hyvin voimakkaasti: voiman mukana tulee vastuu. Pasifistina ajattelen, että hyökkäyksen kohteeksi joutuessa paras ratkaisu on ottaa askel taaksepäin, tai pistää peräti juoksuksi.

Tämä tosin pätee vain jos hyökkäys kohdistuu varmuudella ainoastaan minuun. Mikäli lähimmäisiäni tai kotimaatani kohtaan kohdistuisi aggressiota niin tilanne olisi eri, mutta ei siitä sen enempää, koska niistä ei ollut nyt kyse.

Nyt hyökkäyksesi kohdistui vain minuun, enkä minä ymmärrä miksi. Luultavasti ylianalysoin ja mietin, oliko minussa jokin vika. Sanoinko jotain, joka provosoi. Vai oliko vain olemukseni liikaa sinulle? Se, että olen mitä olen. Samalla hetkittäin unohdan, ettei mikään sanottu ole sellaista, että se oikeuttaisi lyömään toista. Ei, vaikka tekisi mieli.

Tarmo Thorström
Rauma