Miksi osteoporoosin hyvä hoito ei aina toteudu?

Osteoporoosi ilmenee arjen tilanteissa tulevina murtumina, pituuden lyhenemisenä sekä ryhdin kumartumisena. Osteoporoosia sairastaa 400 000 suomalaista ja se voi olla taustalla jopa 40 000 murtumassa vuosittain. Käytännössä tämä tarkoittaa murtumia saaville ihmisille kipua, kärsimystä, vaikeuksia arjessa sekä heikentynyttä toimintakykyä. Murtumat myös lisäävät hoivan tarvetta ja erityisesti lonkkamurtumat ja vaikeat nikamamurtumat lyhentävät elinikää.

Yhteiskunnalle tämä tarkoittaa ensihoitohenkilöstön lisätyötä, murtumien ja toisinaan kroonisen kivun hoitoa, monenlaisia arjen hoito- ja hoivapalveluita sekä moninaisia muita kustannuksia.

Osteoporoosi on etenevä sairaus. Mikäli osteoporoosia ei diagnostisoida ja hoideta eikä osteoporoosia sairastavalle tarjota tietoa ja tukea itsensä hoitamiseen, osteoporoosi etenee aiheuttaen uusia, tavallisesti entistä vakavampia ja vaikeammin hoidettavia murtumia.

Koska kyseessä on pitkäaikaissairaus, myös hoito on pitkäkestoinen – loppuelämän mittainen. Lääkehoito yleensä kestää vuosia. Osteoporoosia sairastavan täytyy jaksaa hoitaa itseään senkin jälkeen: hänen täytyy huolehtia terveellisestä ravitsemuksesta, joka sisältää riittävästi kalsiumia ja proteiinia, ja hänen täytyy turvata riittävä D-vitamiinin saanti. Lisäksi osteoporoosia sairastavan täytyy huolehtia monipuolisesta liikunnasta ja yrittää estää kaatumistapaturmat.

Osteoporoosin hyvästä hoidosta on laadittu terveydenhuollon ammattilaisille asiantuntijavoimin tutkimustietoon pohjautuva kansallinen suositus, jossa ohjeistetaan osteoporoosin hoidon ketju riskitekijöiden tunnistamisesta aina hoitoon ja hoidon tehon seurantaan ja alueellisten hoitopolkujen rakentamiseen asti. Osteoporoosin hoitosuosituksen tavoitteena on estää murtumat.

Satakunnan sairaanhoitopiirin alueellista osteoporoosin hoitoketjua ei ole löydettävissä Lääkäriseura Duodecimin ylläpitämältä sivustolta. Todennäköistä onkin, että Satakunnan alueen perusterveydenhuollossa, jota pääosa osteoporoosia sairastavista käyttää, ei ole tällä hetkellä ohjeistusta osteoporoosin hyvästä hoidosta. Tällaisessa tilanteessa diagnoosin saaminen ja hoidon aloitus on helposti eriarvoista. Myös murtumapotilaiden ja suuressa osteoporoosin riskissä olevien tunnistaminen erikoissairaanhoidossa saattaa olla haaste,

Erityisesti osteoporoosia sairastavan omahoidon ohjaus on ollut alueen luustoyhdistyksen mukaan vähäistä ja satunnaista. Moni alueen osteoporoosia sairastava onkin onneksi löytänyt tiensä alueen luustoyhdistykseen ja on saanut sieltä tietoa ravitsemuksesta, D-vitamiinista, liikunnasta ja kaatumisen ehkäisystä. Lisäksi alueen yhdistyksen mukaan hoidon tehon seuranta ei ole toteutunut kansallisen hoitosuosituksen esittämällä tavalla, vaan potilaiden on itse pitänyt vaatia asiaa.

Osteoporoosia sairastavien osalta alueen tilanne on mahdollista saada kuntoon panostamalla alueellisen hoitopolun rakentamiseen sekä osteoporoosin hoitopolun toteuttamiseen ja ottamalla yhteistyöhön mukaan myös alueen luustoyhdistys.

Osteoporoosin hyvä hoito on kannattava investointi. Sen avulla voidaan Satakunnassa säästää merkittävästi potilaiden ja omaisten sekä yhteiskunnan voimavaroja. Onko meillä varaa osteoporoosin huonoon hoitoon?

Tiina Huusko, puheenjohtaja, Suomen Luustoliitto ry

Ansa Holm, toiminnanjohtaja, Suomen Luustoliitto ry

Tiina Kuusrainen, puheenjohtaja, Satakunnan Luustoyhdistys ry