Miksi Suomen vaakunassa on leijona?

Aikoinaan leijona asui ja eli Suomessakin, mutta sen nimi ei ollut leijona, vaan hirvi, mikä sopikin parhaiten sille pelätylle hirveälle petoeläimelle. Siitä ei pidetty, ja jos joku sitä kunnioitti, se johtui ennemminkin pelosta kuin aidosta arvostuksesta tai halusta pitää sitä ihanteena tai esikuvana. Mielellään se toki olisi ollut kaikkien arvostama, ylöspäin katsottu.

Aivan toisenlainen eläin oli jalopeura, nimensä mukaisesti peuraeläimistä suurin, miksei kauneinkin, ja ennen kaikkea oikeudenmukainen, hyväntahtoinen ja auttavainen, siis todellakin jalo peura.

Eläinten kuten ihmistenkin yhteiskunta tarvitsee järjestäytymistä järjestyksen, turvallisuuden ja hyvinvoinnin takeeksi. Eläimet keskustelivat asioista usein ja perusteellisesti, ja viimein päästiin laajaan yhteisymmärrykseen hallitsijan valinnasta. Päätettiin pitää vaalikokous ja kutsua siihen kaikki eläinten kuninkaan valitsemiseksi. Sovittiin vaalipäivästä ja menettelystä, miten ehdokkaita asetetaan.

Hirvi, siis leijona, halusi kuninkaaksi ja onnistuikin harvojen ystäviensä tukemana pääsemään ehdolle. Toiseksi ehdokkaaksi oli pyydetty jaloa peuraa, joka oli erittäin pidetty, luotettu ja ihailtukin. Sitä pidettiin oikeudenmukaisena ja tasapuolisena.

Hirvi tiesi, ettei voittaisi äänestystä, ja keksi ovelan juonen. Vaalipäivän aattona se meni tapaamaan jalopeuraa ja puheli mielevästi: ”Kuoma hyvä, minä olen kyllästynyt nimeeni. Joskus kuuluu kutsuttavan hirveäksi – en minä nyt sellainen ole. Jos sinun nimesi olisi hirvi, siitä sanottaisiin vain, että olet hirveän iso, niin kuin oletkin, metsän kookkain eläin.” Jalopeura tahtoi tehdä hirvelle mieliksi ja vastasi, että miksei, ”ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä”.

Niin koitti vaalikokous, jossa oli vain nämä kaksi ehdokasta, jalopeura ja hirvi. Kuten saattoi odottaa, jalopeura sai murskaenemmistön. Eläinten hämmästys oli suuri, kun esiin nousi leijona, entinen hirvi ja siis nykyinen jalopeura, ilmoittautuen eläinten kuninkaaksi. Kysyttiin hirveltä, siis entiseltä jalopeuralta, mistä on kysymys. ”Sinuahan me äänestimme!”

Kun selvisi, miten leijona oli viekkaudella ja vääryydellä kaapannut enemmistön, eläinten hämmästys muuttui suuttumukseksi. Vaalikokous oli pidetty, tulosta ei mitätöity, vaan päätettiin lähettää kuningas sinne, mistä voisi paikan löytää, karkottaa maasta. Eläimet kääntyivät tasavaltalaisiksi.

Siihen oli leijonan, entisen hirven, nykyisen jalopeuran tyytyminen. Se sai luvan lyhyeen jäähyväispuheeseen. ”Tahtonne mukaan jätän Suomen enkä enää tänne palaa. Tahtoisin teidän kuitenkin muistavan minut, kaikesta huolimatta. Siksi jätän teille kuvani.”

Tämä on Suomen todellinen leijonahistoria.

Kansansadun mukaan

Tuomo Grundström

kuntavaaliehdokas (vas.), Rauma