Millaista toimintaa haluamme tänne?

Muun muassa tällaisia Rauman seudun kestävän teollisen liiketoiminnan markkinarakoja nostettiin esille tuoreessa selvityksessä.
Muun muassa tällaisia Rauman seudun kestävän teollisen liiketoiminnan markkinarakoja nostettiin esille tuoreessa selvityksessä. Kuva: Afry

Kestävän kehityksen ja vihreän siirtymän tärkeyttä korostettiin kilpaa, kun Rauma, Eurajoki, kauppakamari ja satama julkistivat tilaamansa selvityksen aiheesta.

Satakunta voi olla kestävän teollisen bisneksen, etenkin bio- ja kiertotalouden, edelläkävijä Suomessa, visioi Rauman kauppakamarin toimitusjohtaja Riikka Piispa.

Kauppakamari lupautui ottamaan vetovastuun, kun toiveesta ruvetaan tekemään totta.

Kasvun mahdollisuuksia ja bisneksen paikkoja on kosolti. Nyt pitäisi osata tehdä viisaita valintoja, mitä tavoitella.

”Meillä on tahto ja halu ottaa isoja steppejä”, vakuutti Eurajoen kunnanjohtaja Vesa Lakaniemi.

Eurajoki on kaavoittamassa kiertotalouspuistoa ynnä muuta. Veturiyrityskin on jo valmiina: Eurajoen Romu. Sen ympärille pystyisi rakentamaan uutta toimintaa.

Kunta on hankkimassa maata tähän tarkoitukseen.

Raumalla Lakari ja satama ovat hyviä esimerkkejä siitä, että aina pitäisi olla valmiina alueita, joille uutta bisnestä voi sijoittaa.

Tosin pelkkä tontti ja kunnallistekniikka ei enää riitä.

Kuten kaupunginjohtaja Esko Poikela sanoi, tänään on yrityksille tarjottava toimivaa verkostoa sen ympärille.

Pakettiin sisältyy olennaisesti elin- ja vetovoima. Onhan löydettävä osaajat työpaikkoihin.

Poikela uskoo vihreään siirtymään niin vahvasti, että hänen mielestään Rauman seudun pitää kysyä millaista toimintaa tänne haluamme.

Toinen hyvä pointti kaupunginjohtajalla on siinä, että uusia bisnesmahdollisuuksia etsittäessä kannattaa katsoa myös lähelle.

Poikelan mielestä tuhannen uuden työpaikan synnyttäminen alueella jo toimiviin yrityksiin on todennäköisesti helpompaa kuin sama määrä ”tullista tuleviin” yrityksiin.

Selvityksessä tunnistettiin mahdollisuuksia varsinkin metsäteollisuudessa, metalli- ja akkukierrätyksessä, elintarviketeollisuudessa sekä uusiutuvassa energiassa ja vetytaloudessa.

Nyt on etsikkoaika, fossiilisiin ei enää paluuta ole.