Mitä jos luovumme kättelystä kokonaan?

Montakohan kertaa tässäkin lehdessä on joku jo arvellut, että koronakriisi muuttaa toimintaamme lopullisesti? Kysymys on retorinen eli sellainen, johon vastausta ei odoteta.

Monta kertaa, ja monen monta kertaa sama oivallus tullaan vielä esittämään.

Etäpalaverien hyvät puolet on useissa työpaikoissa ja yhdistyksissä havaittu vasta nyt, kun uutta tekniikkaa on koronakriisin vuoksi ollut pakko hyödyntää.

Monet nettikokouksiin epäilevästi suhtautuneet ovat joutuneet tunnustamaan, että asioita saa verkossa hoidettua ja päätettyä tehokkaasti.

Nettimiitingeissä on tekniset ongelmansa ja sosiaaliset puutteensa. Kun tarkemmin muistelee, niin huomaa samankaltaisia hankaluuksia olleen niissä perinteisissä kokouksissakin.

Alkavan kesän elämme poikkeusaikaa. Tavallista harvemmat matkustavat ulkomaille. Loma- ja vapaa-ajan kohteita katsellaan uusin silmin: josko lähempää kotia löytyisi mielenkiintoisia paikkoja?

Tuotakin kysymystä voi retoriseksi väittää.

Kesää ei ole peruttu. Monenlaista on kotimaassa tarjolla, vaikkei suuria tapahtumia saakaan järjestää.

Suomen suvesta nautimme ”uuden normaalin” puitteissa.

Siis käsiä pesten, ehkä ihmisten ilmoilla kasvonsa suojaten ja pyrkimällä pitämään sopivaa välimatkaa muihin.

Niin yritämme muistaa käyttäytyä ainakin siihen saakka, kunnes koronarokote on saatavilla.

Koronakriisi antaa aihetta kyseenalaistaa arkista toimintaamme. Kannattaako palata kaikessa vanhaan?

Miettiä voi esimerkiksi kättelyä. Se on hieno perinne, jota pidämme hyvänä käytöksenä.

Vaan onko sittenkään järkevää kiertää kättelemässä useita ihmisiä ja käydä suoraan ruoka- tai kahvipöytään? Niinhän olemme tottuneet tekemään.

Eikö riittäisi, jos tervehtisimme tai esittäytyisimme silmiin katsoen ja vaikkapa nyökäten? Tärkeintä on toisen ihmisen kohtaaminen ja kunnioittaminen.

”Onko järkevää kätellä useita ihmisiä ja käydä suoraan ruoka- tai kahvipöytään?”