Mitä ne muut minusta ajattelevat

Hissiin työntyy kohteliaasti nyökäten nuori mies ja sanoo huokaisten: jopa on päivä!
Hymähdän, ja mietin kuumeisesti mikä päivä. Onko se hänen päiväänsä liittyvää?
Vaikuttaa rauhalliselta, ei surullinen eikä kiihtynyt. Onko uutisissa kerrottu jotain, mikä on mennyt minulta ohi?
Voiko säässä olla erityistä? Hissi on hidas, joten on pakko reagoida tai vaikutan epäsosiaaliselta. Vilkuilen varovasti kulmien alta, löytyykö lisävihjeitä kasvoista tai kehonkielestä.

Oi jospa osaisi lukea toisten ajatuksia. Ja juuri sitä me osaamme. Teemme sitä jatkuvasti.
Haemme tuttuja kaavoja, ennen koettuja vastaavia tilanteita, etsimme ilmeistä ja olemuksesta vihjeitä.
Testaamme vaihtoehtoja, punnitsemme niiden johdonmukaisuutta ja todennäköisyyttä salamannopeasti, tiedostamatta mitä kaikkea oikein teemme.

Toisin kuin ihmisellä, monilla ihmisapinoilla silmän iiriksen ympärys on tumma, jolloin on hankala havaita mitä apina katsoo. Yhden tulkinnan mukaan kyky lukea katseesta toisen aikomuksia oli evoluutiossa ihmisen selviytymiselle niin olennaista, että silmän valkoinen tausta muodostui vallitsevaksi ominaisuudeksi. Näin kesäisin keskustelukumppanin aurinkolasit kiusaavat samasta syystä.

Peilisolujen tehtävä on jäljitellä, mitä toinen ihminen tekee ja miltä se tuntuu.
Kytkeydymme toisiimme ja toistemme tunteisiin. Kasvoissamme on 43 lihasta treenattuna kertomaan tai peittämään mitä tunnemme, ajattelemme, tavoittelemme. Olemme syvästi sosiaalisia olentoja.

Tutkijat Sperger ja Mercier esittävät kirjassaan Enigma of Reason järjen evoluution perustan löytyvän sosiaalisuudesta. Heidän mukaansa järkeily ei ole parhaiden mahdollisten ratkaisujen löytämistä, vaan oman toiminnan ja näkemysten oikeuttamista ja argumentointia jälkikäteen toisille ihmisille. Käymme ikään kuin sisäisenä puheena kuivaharjoitteluna läpi tilanteita, jossa joku kysyy meiltä miksi toimimme niin kuin toimimme.

Ihmisten välisessä yhteistyössä järkiperusteet ovat olennaisia viestejä.
Kun kerromme järkisyymme, samalla viestimme miten tulemme jatkossa toimimaan vastaavissa tilanteissa. Aikanaan pelit ja leikit ovat olleet harjoittelua, jotta nähtiin etukäteen miten eri ihmiset käyttäytyvät tositilanteissa. Jo pienet lapset kykenevät määrittelemään keneen voi missäkin tilanteessa luottaa.

Maine on keskeinen argumentteihimme vaikuttava tekijä. Miksi valehtelemme? Miksi on niin vaikeaa olla väärässä? Meitä ohjaa halu näyttää hyvältä muiden silmissä.

Piilotamme monia mielen liikkeitä toisiltamme. Suojelemme sisintämme.
Meille kehittyy kilpiä, jotka suojaavat, mutta myös rajoittavat kasvuamme. Vihan ja häpeän tunteiden takana on usein todellisiin tarpeisiimme liittyvä pelko. Haluamme piilottaa tarpeemme, koska niiden paljastuminen tekee meistä haavoittuvaisia.

Täysin emme siihen kykene, joten ne pilkahtavat kiukun leimahduksina tai häpeän kuumotuksena.

Taloustieteilijä Keynes hämmästeli aikanaan, miten hölmöjä ajatuksia syntyy, kun ajattelee liian pitkään yksin.
Tarvitsemme siis vuorovaikutusta ajattelun virheiden korjaamiseen. Omia virheitämme emme havaitse; toisen ajattelun virheet kyllä. Juicen sanoitus osuu oikeaan: kunpa sinut tuntisin paremmin, silloin ehkä oppisin itsenikin.

Koska järjellä on vahva sosiaalinen merkitys, on olennaista, millaisessa arvoyhteisössä elämme. Tutkimusten mukaan muodostamme mielipiteitä ja omaksumme sellaisia tietoja, jotka vahvistavat lojaaliuttamme ryhmään, johon koemme kuuluvamme. Ajattelemme ryhmämme mukaisesti.

Tätä voi testata pohtimalla, liitätkö ihmiseen, joka ajattelee eri tavalla kuin sinä, negatiivisia ominaisuuksia.
Onko vegaania uskominen? Onko muslimi epäilyttävä? Onko toista puoluetta äänestävä jotenkin vino?

Suomessa ajattelemme olevamme erilaisia, kun murehdimme mitä muut meistä ajattelevat.
Muualla maailmalla vaan mennään ja porskutetaan. Ei se pidä paikkansa. On inhimillinen ominaisuus olla huolissaan maineestaan.

Me suomalaiset olemme olleet monia kansallisuuksia yhtenäisempiä, ja siksi olemme myös maineestamme kollektiivisesti huolestuneita. Jos yhteisöllisyytemme hajoaa, hajoaa myös murehtimisemme. Haluammeko sitä?
Havahdun ajatuksistani, kun hissi pysähtyy nytkähtäen.


"Haluamme piilottaa tarpeemme, koska niiden paljastuminen tekee meistä haavoittuvaisia."