Löysin eräältä hautausmaalta kauniisti rivissä olevia yksinäisiä hautakiviä. Kivissä olivat vainajien nimet vielä hyvin näkyvissä, eivätkä ne olleet vielä kovin monia vuosikymmeniä vanhoja. Ihmettelin miksi ne siinä olivat.
Hautakivet olivat suurimmaksi osaksi niiden omaisten hautakiviä, jotka eivät enää halunneet maksaa hautapaikkaa. Hautapaikka pitää uusia 25:n vuoden välein. Hautapaikan ajan umpeutuessa, kaikkia omaisia ei enää tavoiteta ja osa ei halua hautapaikasta enää maksaa.
Elämme monenlaisten uusien ajatusten ja toimintatapojen maailmassa. Mikä toimi ennen ei välttämättä toimi enää tänä päivänä. Hautakivet on tehty luonnosta otetuista raaka-aineista. Kierrättämällä vanhoja hautakiviä kunnioittaisimme näin vanhoja perinteitä hankkimalla kierrätetty kivi edesmenneiden haudoille, ketkä vielä haluavat tulla perinteisesti haudatuksi.
On tuhlausta ja eettisesti arveluttavaa käyttää vanhoja hautakiviä murskeena katujen kunnostuksessa, sillä niinkin tehdään. Edesmenneet sukulaisemme eivät varmaan halua, että heidän jälkeensä hautakiviä käytettäisiin muussa tarkoituksessa kuin hautakivinä.
Hautakivien kierrättäminen tuntuu tietenkin oudolta, onhan siinä tunteet vahvasti mukana. Maailmalla kuitenkin eletään monin tavoin muutoksen tiellä. Toivottavasti löydämme tähänkin asiaan kaikkia tyydyttävän ratkaisun.
Hautakivien löytäminen hylättynä hautausmaalta ei tuntunut hyvältä, ihmisten menneet elämät olivat siinä vain kylmästi rivissä. Onneksi monet ihmiset haluavat että heidän tuhkansa sirotellaan muuallekin kuin hautausmaalle.
Hautausmaat elävät niin kauan kun niitä hoidetaan ja ihmiset haluavat tulla sinne haudatuiksi. Käykäähän sukulaistenne haudoilla, hautausmailla on oma pysähtynyt, levollinen ja voimaannuttava vaikutus meille kiireisille elämän vauhtipyörässä juokseville ihmisille. Elämän katoavaisuus pysäyttäköön meidät miettimään, mikä elämässämme on tärkeintä.
Birgitta Wulf