Miten kohdata paholainen?

Hannu-Pekka Laihon kirjoitus sunnuntain lehdessä ilahdutti maltillisuudellaan. Tuollaista analysointia kaivataan, mutta sen sijaan mediassa näkyy jatkuvaa herjaa ja vihattujen henkilöiden riepottelua jos millä tavoin.

Tekstit ovat yliampuvia ja unohtavat historia tosiasioita. Niissä vain puretaan vihaa seurauksista välittämättä. Entisaikojen malliin, mutta nykytehostein luodaan sankareita ja pahiksia unohtaen, miten raadollista sota on.

Toisesta maailmansodasta lähtien ei siviilejä ole säästetty. Dresden asukkaineen tuhottiin, Vietnamin asukkaat kärsivät suunnattomasti kuten myös Japaniin pudotettujen atomipommien uhrit. Olivatko sotarikoksia, kun raakoja komentajia riitti?

Sankarimyytin kääntöpuolella on loputonta kärsimystä ja aluetuhoa, joka ilmastonmuutoksen ja luontokadon kanssa on entistäkin vaarallisempaa.

Historia on osoittanut, miten liittolaisista voi tulla vihollisia ja päinvastoin. Sekä sen, että sopimuksiin ei voi varauksetta luottaa. Jokainen valtio ja kansa ajattelee viime kädessä omaa etuaan – niin pitääkin olla.

Tavoite voi olla pelkästään säilyminen kansakuntana, kuten Suomessa jouduttiin toimimaan Josif Stalinin kanssa, jota voi pitää edeltävänä paholaisena. Joskus on pakko unohtaa tunteet, jopa liika myötätunto muita kohtaan, sillä ennemmin tai myöhemmin hurmahenkisyyden alta tulevat esiin kylmät tosiasiat. Loppupeleissä sotakiihko ja aseiden lisääminen ei voi olla tavoite. (Korruptio myös näyttää jakavan niitä esimerkiksi Euroopan jengiläisille.)

Liettuan Kaunasissa sijaitsee paholaismuseo, jossa on vaikuttava veistoskokoelma entisajan kuviteltuja hornahenkiä. Perustajan tavoitteena oli kerätä kolmetoista tusinaa paholaiskuvaa, mutta lopulta niitä löytyi 250. Museon portaikossa on paholaisiin liittyviä piirroksia sekä kaksi noitanukkea.

Tuossa yhteydessä tuli esiin myös entisaikojan neuvo. Miten tulee toimia, kun kohtaa paholaisen? Ja vastaus: Sitä ei tule härnätä.

Leena Niemi

Lisää aiheesta

Vain tilaajille Sota muutti keskustelun sävyn Suomessakin