Miten Suomi menetti kilpailukykynsä, osa 2

Sisäpolitiikan megaluokan moka on, että julkisen hallinnon työpaikkojen määrän on vuosien saatossa annettu kasvaa mielettömäksi ja byrokratian lisääntyä. Kikyä tämä kivireki alentaa rajusti.

Toinen suuri virhe on kasvukeskuksien suosiminen. Sodan jälkeen kansakunta oli suurin ponnistuksin saatu asutettua.

Kun väki oli kotiutunut sekä luonut sosiaalisen turvaverkkonsa kotipaikkakunnissaan, niin sitten tehdään päätös, joka romuttaa pitkään rakennetun toimivan järjestelmän.

Ihmiset pitää asuttaa uudestaan kasvukeskuksiin.

Gryndereille päätös on business, mutta kilpailukykyä hakevalle valtiolle todellinen rasite. Kasvukeskuksissa asuntojen hinnat nousevat ja toimeentulon turvaavaa palkkatasoa on korotettava – yritysten ”kiky” heikkenee.

Valtion budjetista asumistuet lohkaisevat jo noin 4 prosenttia. Veroja on nostettava tai otettava ulkoista lainaa. Kierre on valmis. Voikin sanoa, että Helsingin seutu on kansainvälisen ”kikymme” suurin alueellinen riippa, esimerkkeinä typerät rata- ja tunnelihankkeet.

Yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat muuttuneet yhtiöiksi, joiden rahoitus riippuu valmistuneiden tutkimusten, tutkintojen ja opintopisteiden mukaan. Tuntuu tehokkaalta, mutta kuinka on käynyt?

Oppilaitokset laskevat opetuksen tasoa ja nostavat tutkintojen määrää. Talouselämä saa yhä huonommin koulutettuja nuoria palvelukseensa. Tämäkin laskee kilpailukykyämme.

”Voikin sanoa, että Helsingin seutu on kansainvälisen ”kikymme” suurin alueellinen riippa, esimerkkeinä typerät rata- ja tunnelihankkeet.”

Hallintarekisterilaki saatiin erään puolueen voimallisin ponnisteluin läpi. Verovapaat yhdistyksetkin sidosryhmineen hokasivat salaisen omistuksen suomat mahdollisuudet.

Eduskunnassa voidaan nyt tehdä sopivia poliittisia avustuspäätöksiä ilman pelkoa jääviyden ilmitulosta. Näin rahat ohjautuvat keskitetysti, laillisesti ja hallitusti toivotuille tahoille.

Näissä päätöksissä valtion etu ei välttämättä ole päällimmäisenä vaikuttimena.

Valtion omaisuuden ja yritysten myynnit eivät ole pitemmän päälle helpottaneet kansalaisten elämää. Ne ovat ehkä auttaneet valtiontaloutta yhden tai kahden budjettikauden ajan. Mutta ajan mittaan hintatasot ovat nousseet.

Tämä on lisännyt palkankorotuspaineita, joka taas tietysti heikentänyt ”kikyä”. Vapaan markkinatalouden ”apostolit” ovat olleet niin aatteensa sokaisemia, että kokonaisuus on hämärtynyt.

Sekä valtion että kuntien toimintojen yhtiöittäminen on helpottanut toimijoiden liiketoiminnan pyörittämistä, mutta samalla on menetetty niiden toiminnan yhteiskunnallinen valvonta.

Liiketaloudellisten periaatteiden mukaan toimiessaan nämä yhtiöt nostavat hintoja ja voittojaan. Elinkustannukset nousevat ja palkankorotuspaineet kasvavat ja ”kiky” heikkenee.

Eikä tässä vielä kaikki...

Elin, koin, näin näin