Mon ami

Kuva: Jere Grönberg

Pidän salapoliisisarjoista. Rikosmysteerin ja nerokkaiden aivojen miekkailu koukuttaa, vaikka voittajasta ei ole epäselvyyttä. Luovat ongelmanratkaisijat House-tyyppisissä sairaalasarjoissa vetävät myös puoleensa.

Erityisen kiehtovaa on tapa kuvata poikkeuksellista luovuutta, kun harmaiden aivosolujen työskentelyä ei saa tv-ruudulle. 1 500 biljoonan päättelyssä käytettävän neuronikytkennän näyttäminen voisi sekoittua epävireisen television lumisateeseen. Siis mistä erottaa luovuuden?

Sarjojen nerot erottuvat normikaduntallaajasta poikkeuksellisine tapoineen. Miettikää nyt Sherlock Holmesia, tohtori Housea, herra Monkia tai suomalaista Sorjosta. Nuo päättelyn mestarit ovat joko patologisia siisteys- ja järjestysfriikkejä (Poirot, Monk, Sorjonen) tai nuhjuisen sekamelskan keskellä eläjiä (Kolumbo, Sherlock Holmes). Järjestyksellä tai sen puutteella näyttää olevan jokin suhde ongelmanratkaisuun. Einsteinin kerrotaankin kysyneen että jos sekainen työpöytä kertoo sekaisesta päästä, mistä kertoo tyhjä pöytä.

He ovat äärimmäisen energisiä tai hiljaisuuteen ja jopa apatiaan taipuvia. He lukevat tunneälykkäästi toisia ihmisiä kuin avointa kirjaa, mutta samat henkilöt voivat olla epäsosiaalisia ihmisvihamielisyyteen asti. Älykkyys hipoo yliluonnollisuutta, ja arkielämän asioissa paljastuu naiivius ja lapsellisuus. Luova hulluus vie joskus mielisairaalaan asti, vaikka näkemyksellisyys tekee heistä ympäristöään selväjärkisempiä.

Tarkemmin katsoen ruudusta näkyykin Januksen kasvot, kahdet erilaiset ja äärimmäisyydessään toisilleen vastakkaiset kasvot. Siisteysfriikki ja epäjärjestyksessä viihtyvä, sosiaalinen ja vetäytyvä, kapinallinen ja konservatiivinen, hullu ja terve, älykäs ja naiivin ymmärtämätön. Luovat henkilöt näyttävät olevan ristiriitaisuuksien henkilöitymiä. Vai voiko olla niin että vastakkaisuus onkin katsojan silmässä? Jospa luovuudessa on kyse vastakkaisten toimintamallien samanaikaisesta hallitsemisesta. Jospa luovat ideat ja ratkaisut itävät parhaiten maastossa, joka sietää vastakkaiselta näyttävää käyttäytymistä.

Tässä onkin salapoliisisarjojen piiloviesti, olennainen oppi. Sankarit ovat erilaisia, rikkovat vakiintuneita malleja ja siksi saavat aikaan erilaisia lopputuloksia kuin muut. Muita matkimalla syntyy samoja ratkaisuja kuin ennenkin.

Samanmielisyyden ja -laisuuden vaatimus lanaa luovuuden. Sarjoissa ympäröivä yhteisö vieroksuu päähenkilöitä, yhtä ymmärtäjää lukuunottamatta (tohtori Watson, tohtori Wilson, kapteeni Hastings jne.) Miten oikeassa elämässä rohkaisemme kasvua erilaisuuteen ja omanlaisuuteen? Suvaitsevaisuus erilaisuutta kohtaan haastetaan päivittäin. Saavatko toisin ajattelevat ja käyttäytyvät tilaa antaa panoksensa, vai sysääkö työelämämme tehokkuus ja tapakoodistomme heidät ulos? Miten koulu osaa antaa tuleville neroille oikeassa suhteessa haasteita ja rajoja, jotta he eivät tylsistymisen myötä syrjäydy?

Salapoliisisarjojen luovuus on poikkeuksellista ja epänormaalia. Tarinat kerrotaan yhden ihmisen sankaruuden kautta. Luovuus ei kuitenkaan ole yksilölaji. Se on vuorovaikutuksen tulosta. Se on yhteisöllinen ominaisuus.

Tarvitaan jättiläiset joiden harteilla seisoa, jotta näkee kauas. Suuretkin nerot ovat perustaneet neroutensa lukemattomien edeltäneiden ja aikalaisajattelijoiden ajatusten yhteiseen hyödyntämiseen.

Luovuus ei ole vain harvoille ja valituille osunut arpa. Se on jokaisen ihmisen ominaisuus, jota voi harjoittaa ja kehittää. Konemaiset toistoammatit katoavat ja tottelemiseen perustuvat valtarakennelmat murtuvat, jolloin luovuudesta voi tulla suvaittua ja toivottua meille kaikille. Maailman mega-ongelmia ei ratkaista muutamilla poikkeusaivoilla. Robotit ja tekoäly hoitavat ajattelun rutiinit, rutiinien polulta poikkeamiseen tarvitaan ihmistä. Meidän on nähtävä luovuus arkisen normaalina ja kaikkien ulottuvissa olevana. Tarvitsemme toinen toisemme luovuuden hyödyntämistä, vuorovaikutuksen lisäarvoa ja niksipirkkamaisuutta jaettuna kyvykkyytenä. Niin syntyy yhteisöllinen salapoliisisankarius.

Samanlaisia polkuja kulkemalla syntyy samanlaisia ratkaisuja. Salapoliisisarjoissa liioitellaan poikkeuksellisuutta, jotta viesti menee perille. Arkielämässä ei tarvitse liioitella. Oman polun kulkeminen riittää.

Kirjoittaja on opetushallituksen pääjohtaja