Merikapteeni Jukka Salokaarto esittää Länsi-Suomessa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan, että priki Gerdasta tulisi tehdä Raumalle museolaiva. Perusteenaan hän esittää, että museolaiva antaisi kuvan Rauman merenkulullisesta historiasta.
Ikävä kyllä priki Gerdan ainoa side Raumaan on sen historia Poroholman koristeena, kuten Riku Räsänen on alusta kuvannut. Se kertoo siis enemmänkin siitä, millainen mielikuva merenkulkukaupungista nykyään halutaan antaa kuin siitä, millainen merenkulkukaupungin historia on ollut.
Gerda on vuonna 2003 valmistunut kopio vuonna 1868 Gävlessä vesillelasketusta priki Gerdasta. Alkuperäinen alus purjehti rahtiliikenteessä aina vuoteen 1930 ja museolaivana se avattiin yleisölle Gävlessä vuonna 1936. Sitä pidettiin yhtenä Ruotsin purjelaivakauden symbolina. Gerda pääsi kuitenkin huonoon kuntoon ja se jätettiin vuonna 1950 odottamaan kunnostusta. Seuraavana vuonna tehdyn hinauksen yhteydessä vuotava alus upposi jääden osittain pinnalle. Vuonna 1959 vedenpäällinen osa päätettiin polttaa ja loput aluksesta räjäytettiin samana vuonna. Kuulostaako tutulta?
Museolaivoja Suomessa on useilla paikkakunnilla, ansiokasta työtä tehdään niin Turussa, Maarianhaminassa, Kotkassa kuin Savonlinnassakin. Maailman museolaivoista purjelaivat ovat jo nyt yliedustettuina. Historian kuluessa purjelaivat on nähty säilyttämisen arvoisina - toisin kuin esimerkiksi rahdin kuljettamiseen käytetyt höyry- ja moottorilaivat. Niitä on museoitu hyvin vähän. Tämä vinouma on merimuseoiden piirissä tiedostettu, mutta resursseja suurikokoisten alusten museointiin ei tahdo löytyä.
Resursseja historiallisen aluksen ylläpito todella vaatii. Ei riitä, että aluksen saa kerran kunnostettua, vaan työ on jatkuvaa. Aluksen vanhetessa pitää usein keksiä uusia ratkaisuja sen suojelemiseksi. Esimerkiksi fregatti Suomen Joutsenella on ympäri vuoden töissä sekä laivamestari että puosu, lisäksi vuosittaisiin kunnostustöihin, kuten maalaukseen ja kannen huoltoon, osallistuu suuri joukko työntekijöitä. Laiva käytetään säännöllisesti telakalla ja pahimmilla myrskyillä henkilökunta päivystää aluksella yllättävien tilanteiden varalta.
Tietämättä täsmällisiä lukuja uskallan väittää, että yhdenkään suomalaisen museoaluksen pääsylipputulot eivät riitä kattamaan läheskään kaikkia laivan ylläpitokuluja. Esimerkiksi museolaiva Pommernin viimeisin kunnostus kesti yli kaksi vuotta ja maksoi kelluvine allastelakoineen noin yhdeksän miljoonaa euroa. Rauman merimuseon toimintaa sillä summalla pyöritettäisiin nykytasolla lähes 30 vuotta!
Olen havainnut, että Raumalla aina säännöllisesti nousee esille toive museoaluksesta. Museointi on aina - oli objekti suuri tai kuinka pieni - sitoutumista hyvään ylläpitoon. Museointi tulisi tehdä erittäin harkituin perustein ja niin, että omistaja tietää omaavansa resurssit vuosikymmeniksi ja -sadoiksi eteenpäin.
Rauman merimuseossa pyrimme vaalimaan sitä merenkulun historiaa, jota kaupunkiin on jäänyt sekä tallettamaan nykypäivän ja lähihistorian ilmiöitä. Parhaillaan työstämme näyttelyä työnimellä “Merikaupunki Rauma” ja tämä priki Gerdan harmillisen kohtalon käynnistämä keskustelu tuo mielenkiintoisen lisänsä näyttelyn suunnitteluun.
Pienellä paikallisella museolla ei ole mahdollisuuksia alusten ylläpitoon. Vaikka ikävä rahakysymys voitaisiin sivuuttaa ja vain haaveiltaisiin, tulisi mielestäni voimavarat keskittää sellaisiin kohteisiin, joiden tarina kertoo jotain ainutlaatuista juuri tästä seudusta ja sen elämästä.
Anna Meronen
museonjohtaja, Rauman merimuseo, aloittanut työt merimuseoissa museolaiva Suomen Joutsenelta kesällä 1999