Musta pilvi nousi koulutuksen ylle

Kuva: Juha Sinisalo

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan hallitusneuvottelijat suunnittelevat valtiovarainministeriön esityksen pohjalta jopa 50 prosentin leikkausta vapaan sivistystyön rahoituksesta. Tilanne on otettu järkytyksellä vastaan muun muassa kansalaisopistoissa ja kansanopistoissa.

Jos suunnitelma toteutuu, olisi sillä rajuja seurauksia muun muassa jatkuvalle oppimiselle ja alueelliselle tasa-arvolle.

Kansalaisopistojen liitto on 13 muun tahon kanssa julkaissut kannanoton, jossa tuodaan esille leikkausten seurauksia. Yksi suurimmista seurauksista olisi se, että moni oppilaitos joutuisi panemaan lapun luukulle.

STT:n tietojen mukaan hallitusneuvotteluissa on ollut esillä vähimmillään 20 miljoonan ja enimmillään 70 miljoonan euron leikkaukset.

Valtionvarainministeriö (VM) on iskenyt kyntensä nyt selvästi koulutukseen. Muutama viikko sitten VM ehdotti, että ammatillisen koulutuksen yleissivistävistä aineista tulisi vähentää, koska ne hidastavat opiskelijoiden siirtymistä työelämään.

Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat esimerkiksi kansanopistot, kansalaisopistot, opintokeskukset ja kesäyliopistot. Niissä tarjotaan muun muassa ammatillista täydennyskoulutusta sekä opetetaan arjessa ja työelämässä tarvittavia perustaitoja. Nämä taidot ovat edistäneet ihmisten työkykyä ja työllistymistä.

VM on esittänyt leikkausten perusteluksi sitä, että yleissivistävyys- tai harrastustavoitteisesti opiskelevat keskimääräistä useammin korkeasti koulutetut sekä toimihenkilöasemassa työskentelevät. Onpa keskusteluissa kuvailtu tätä koulutusta jopa elitistiseksi.

VM:n mukaan näillä harrastajilla olisi taloudelliset mahdollisuudet maksaa opiskelujensa kustannukset itse. Tämä johtopäätös ei kyllä pitäne täysin paikkansa.

Esimerkiksi kansalaisopistojen toiminta on näkynyt yksilötason hyötyjen lisäksi isommassa kuvassa. Kansalaisopistoilla on tärkeä rooli kuntalaisten hyvinvoinnin, osaamisen ja aktiivisuuden ylläpitäjänä ja kehittäjänä. Se puolestaan on heijastunut postiviivaisesti myös kuntien ja uusien hyvinvointialueiden työkentälle.