Mustaa rumilusta on helppo vihata

Siitä asti, kun saaristossa on ollut pyssyjä, siellä on ollut ”ongelma”, joka ”ratkeaa” vain ampumalla. Kohteena ovat olleet ainakin naurulokki, kyhmyjoutsen, harmaalokki, hylkeet ja nyt merimetso.

Näin eräs saaristoveteraani tiivisti merimetsokiistan, kun puhuimme asiasta sivumennen.

Ja hyvin tiivistikin.

On vaikea ymmärtää, miten valtavaa ongelmaa merimetso edustaa monelle raumalaisellekin.

Täällä laji pesii yhdellä kallioisella luodolla ja sen pienessä naapurissa Olkiluodon ydinvoimalaitoksen edustalla.

Paikallinen kolonia on kasvaessaankin pysynyt samassa paikassa. Se ei ole siirtynyt ”valtaamaan” ja ”terrorisoimaan” mökkisaaria. Jos Maanmittauslaitoksen kartta pitää paikkansa, on lähin mökki yli kahden kilometrin päässä.

(No, se yksi lintuparka eksyi Ankkalammelle. Ja istuu merimetsoja joskus jonkun laiturilla tai saunarannassa. Tosin istuu siellä koskeloita ja telkkiäkin.)

Seuraavat merimetsoyhdyskunnat taas löytyvät pohjoisessa Luvian ulkosaaristosta ja etelässä Uudestakaupungista asti.

Laajemmalti rannikolla laji on kuitenkin niin suuri peikko, että kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) haluaa saada lajin riistalinnuksi. Tavoitteena on kannan raju pienentäminen.

Samaa on ehdotettu aiemminkin, ja syyt ovat tuttuja.

Salonen listaa joukon kansalaisten esittämiä seikkoja, jotka ovat tehneet merimetsotilanteesta ”kestämättömän”. Niitä riittää aina harrastajakalastajien merimetson syyksi katsomasta ahvenkantojen katoamisesta veneilijöitä järkyttäviin ”aavesaariin”.

Pulmat ovat aloitteen perusteella ratkottavissa vain merimetsoja ampumalla.

On turha keskustella siitä, kestääkö merimetsokanta metsästystä vai ei. Kestää se.

Muuttolintukannan säätelykeinona syysammuskelu on kuitenkin huono, melkeinpä kelvoton menetelmä. Itämeren merimetsot eivät tunnista valtioiden rajoja, ja meillä lentää myös aivan toisaalla, esimerkiksi Ruotsissa tai Vienanmerellä pesiviä lintuja.

Sitä paitsi jos omankin merimetsokantamme koko on arvioidut 24 000 paria, kuinka monta lintua mahtaa ukkoutuva merilinnustajajoukko saada hengiltä? Muutamia tuhansia?

Kuka uskoo, että tämä pienentää kantaa merkittävästi?

Paukuttelu ja häirintä saattaa myös hajottaa porukan pienemmiksi yhdyskunniksi yhä laajemman ihmisjoukon naapuriin.

Varisinainen villakoiran ydin kätkeytyy silti perusteluihin, joilla merimetsoja halutaan hävittää.

Kolonian lähinaapurissa mökkeileville esteettinen haitta voi olla aivan ilmeinen.

Haittojen suhteuttamiseksi olisi silti kiinnostavaa tietää, montako suomalaista viettää aikaa vakituisesti edes kilometrin säteellä pesäkoloniasta.

Tosiasiassa iso osa merimetsohaitoista kärsivistä taitaa kauhistella pesäsaarta pari kertaa kesässä veneestä tai silloin tällöin ruotsinlaivalta. Veikkaan, että osa on nähnyt pesäsaarista pelkkiä kuvia.

Merimetso syö kalaa, ja myös sellaista kalaa, jota haluaisi syödä ihminenkin. Pelkkä ajatus ärsyttää.

Harrastajakalastajat eivät saa ahventa kuten joskus ennen. Keittiöekologinen päätelmä on, että syy on tietysti merimetson.

On helppo unohtaa, ettei merikään ole kuten ennen.

Miksi luulette, että merimetso on runsastunut 2000-luvulla? Keksivätkö etelän linnut yhtäkkiä, että Selkämeressä on ahvenia?

Vai olisiko asialla jotakin tekemistä rehevöitymisen, särkikalakannan kasvun ja muiden ympäristömuutosten kanssa?

Merimetson aiheuttamat merkittävät haitat kalakannoille ovat yhä osoittamatta tutkimuksissa. Voi olla, että jollakin alueella painava syy-yhteys joskus löytyy. Voi olla.

Oletuksia ei kuitenkaan voi väittää faktoiksi ja ryhtyä tällä valtuutuksella laajamittaiseen lahtaukseen.

Asiat on reilumpaa sanoa, niin kuin ne ovat.

Tilanteen on tehnyt kestämättömäksi pääasiassa asenne, kokemus ja tunne.

Iso osa ihmisistä ei yksinkertaisesti voi sietää merimetsoja.

Lajin runsastuminen on muuttanut sitä ympäristöä, johon ihmiset ovat tottuneet. Tätä kiukkua halutaan purkaa tappamalla.

Näin saa tuntea, jos siltä tuntuu. Eläimiäkin saa arvottaa oman etiikkansa mukaan.

Tappovaatimuksissa ei saa silti unohtaa, että kysymys on nimenomaan tunnetason asioista. Luonnontieteestä ei tukea löydy, vaikka vihaa yritetään tekopyhästi verhota siihen.

Kun tosiasia on myönnetty, voidaan aloittaa keskustelu siitä, riittääkö jonkin joukon kiukku ja paha mieli syyksi muuttaa lainsäädäntöä.

Susipolitiikassahan tähän on jo menty: kaatolupamäärää kasvatettiin uudessa kannanhoitosuunnitelmassa pitkälti sosiaalisista syistä, ihmisten rauhoittamiseksi.

Itse asia ei tällä silti ratkea.

Merimetso - kuten susikin - on selvästi myös sijaiskärsijä, johon kohdistuu jostakin ihan muusta aiheutuvaa pahaa oloa.

Rumaksi ja haisevaksi koettu laji on kaiken kukkuraksi musta. Se on vihalle erityisen helppo, konkreettinen kohde.

Fosforipäästöjä, sinilevää ja ilmastonmuutosta on paljon vaikeampi ampua.

Kirjoittaja on Marva Median ympäristötoimittaja. jami.jokinen@marvamedia.fi