Naisia vastuullisiin tehtäviin

Ilolla luin Länsi-Suomesta tiedon, että kauppakamarin hallituksen puheenjohtajaksi on valittu nainen. Vähittäin kehitys etenee Raumallakin.

Vielä 1990-luvun puoleenväliin mennessä kauppakamarin ja nuorkauppakamarin hallituksissa ei ollut ollut yhtäkään naista. Nuorkauppakamarin aktiivit jopa kehuivat asiaa.

Muistan olleeni useampaan otteeseen aloitteellinen asiantilanteen korjaamiseksi. Naisten poissulkemisella hukattiin voimavaroja ja ideoita, joilla kaupungin kehitykselle olisi ollut paljon positiivista merkitystä.

Onneksi tilanne näyttää aivan viime vuosikymmeninä hieman parantuneen. Paljon on kuitenkin vielä asenteissa parannettavaa. Esimerkiksi pankkiala näyttää olevan miesjohtajien käsissä.

Huvittuneena muistan kaupunginjohtajavaalia edeltäneen kandidaattihaastattelun: Eräs valtuutettu kysyi, voiko mielestäni kaupunginjohtajana olla nainen. Vastasin, että tottakai. Monien kuulijoiden ilmeet eivät jättäneet mitään arvailujen varaan.

Toivottavasti vielä näen sen ajan, kun kaupunginhallituksen puheenjohtajana on nainen.

Myötäistä tuulta kehitykselle!

PS. Pahoittelen muistivirhettäni. Onneksi päätoimittaja auttoi muistamisessa. Ainakin kahdesti KH:n puheenjohtajana on ollut nainen.

Pentti Koivu

Rauman entinen kaupunginjohtaja