Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Antti Häkkäsen (kok.) mukaan Satakunta sopii erinomaisesti Nato-maakunnaksi.
”Kannustan koko maakuntaa olemaan aktiivinen Nato-asiassa. Venäjä on uhka seuraavat 10–20 vuotta, minkä takia puolustusmäärärahojen tasoa nostetaan merkittävästi”, Häkkänen sanoi viime viikolla (LS 23.2.).
Nato-tukikohtaakin toivotaan jo Satakuntaan. Siihen on pitkä matka, eihän Suomi ole vielä edes puolustusliiton jäsenmaa.
Jos tukikohta luetaan kirjaimellisesti, puhutaan muiden Nato-maiden joukkojen pysyvästä sijoittamisesta Suomeen.
Sellaista tukikohtaa ei Suomeen ehkä tule lainkaan. Ei välttämättä edes siinä tapauksessa, että Suomi tukikohdan haluaisi.
Suomi on avoliitossa puolustusliiton kanssa. On ollut jo pitkään. Viime vuonna hankittiin kihlat. Silloin saatiin jonkinlaiset turvatakuut sormusten virkaa tekemään.
Silti avioliitto, Nato-jäsenyys, muuttaa monta asiaa. Isot rattaat alkavat rullata. Naton toimintaa tulee lisää Suomeen.
Loogiselta tuntuu ajatella, että liitosta tosiaan kannattaa ottaa hyöty irti. Myös paikallisesti.
Puolueettomuuden aika on ohi. Nato-jäsenyys ikään kuin virallistaa Suomen kuulumisen länsiblokkiin.
Sukupolvi toisensa perään suomalaiset tottuivat tarkkailemaan tiiviisti itänaapuriaan ja muokkaamaan omia toimiaan sen mukaan, millaisella tuulella iso karhu milloinkin oli.
Se oli varmaankin viisasta.
Venäjä tappaa joka päivä Ukrainassa siviilejä, ihmisiä raiskataan, lapsia joukkosiirretään. Tämä on kaikki sellaista toimintaa, josta pitää myös rangaista tekijöitä, ja myöskään Venäjän johto, Putin, ei voi päästä tästä kuin koira veräjästä, sanoi Suomen pääministeri Sanna Marin Ylen haastattelussa viime viikonloppuna.
Yleisen mielipiteen nopeasta muutoksesta kertoo paljon se, ettei pääministerin suorasanaisesta kommentista enää suurta haloota noussut.
Senkin voi päätellä, ettei Marin olisi tuota uskaltanut sanoa ilman niitä kihloja.