Nuorten kritisointi liikenteessä

Todella usein kuulee, että nuoret ovat huolimattomampia ja varomattomia liikenteessä. Osittain tämä on totta, mutta se myös johtuu nuorten vähäisestä ajokokemuksesta.

Nuorille kerrotaan autokoulussa liikenteen vaaroista ja mitä muuta tarvitsee varoa ja huomioida. Sitä ei voi verrata jonkun aikuisen taitoihin, joka on ajanut autoa vuosia ja saattanut itsekin nuorena syyllistyä ylinopeuteen tai ollut kolariin syypää. Monet tuntuvat unohtavan tämän seikan kritisoidessaan nuoria.

On totta, että nuoret ovat monet syyllistyneet esimerkiksi ylinopeuteen tai puhelimen käyttöön ajettaessa.

Minulla on pian vuoden ollut ajokortti ja sen aikana olen sen kerran menettänyt. Olin aika yllättynyt kun kävin ’’uudelleen koulutuksen’’, että olin ainut osallistuja joka oli alle 25-vuotias.

Nuoria helposti syyllistetään kolaritilanteissa ja kortin lähtö on usein todella pienestä kiinni. Sitä puolustellaan sanomalla ’’nuoret ovat liian vastuuttomia ja harkitsemattomia’’. Entä vanhemmat ihmiset?

Joissain tapauksessa heidän reaktiokyky voi olla todella huono ja he tietävät sen itse ja ajavat alle nopeusraoituksen, mikä taas aiheuttaa vaaratilanteita. Ja kun he syyllistyvät liikenteen vaarantamiseen tai kolariin niin ei kortin pois ottamisesta voida puhuakaan, koska eihän vanhukselta voida viedä ’’liikkumisen iloa kun koko ikä ajettu autolla’’.

Tiedän monia vanhuksia jotka eivät pysty kävelemään ilman tukea, mutta saavat ajaa autoa. Minusta tämä vaarantaa liikenteen enemmän kuin nuorten ’’vastuuttomuus’’.

Lukiolainen