
Ensi yötä varten kannattaa kaivaa esiin teltta, makuupussi tai riippumatto. Suomen Latu nimittäin haastaa ihmiset jälleen nukkumaan yön ulkona. Ympäri Suomen on kaikkiaan 60 teemaan liittyvää tapahtumaa. Muun muassa Rauman Latumajalla on luvassa nuorille suunnattua ohjelmaa, johon kuuluu myös nukkuminen ulkona.
Nuku yö ulkona -haasteen tavoitteena on madaltaa suomalaisten kynnystä yön yli retkeilyyn. Yö tähtitaivaan alla voikin olla monelle elämys, jonka kautta innostuu liikkumaan ja viettämään enemmän aikaa luonnossa.
Metsässä liikkuminen, saatikka siellä yöpyminen, saattaa olla monelle nuoremman ikäpolven ihmiselle jopa pelottavaa.
Kaupungistumisen myötä ihmisten ja erityisesti lasten suhde luontoon on kaventunut. Kaupungissa asuvat ihmiset viettävät nykyään suurimman osan ajastaan sisätiloissa, paikoillaan istuen ja puhelinta selaillen. Metsä tai luonto ei ole kaikille luontainen rentoutumispaikka.
Vanhemmat pelkäävät, että lapsen suuhun voi metsässä eksyä jotain sinne kuulumatonta. Punkitkin herättävät inhotusta.
Monella paikkakunnalla järjestetään pikkulapsille ja heidän vanhemmilleen tutustumisretkiä ja -kerhoja metsään.
Onkin äärettömän tärkeää, että lasten kanssa mennään metsään ja luontoon. Lasten luontosuhde syntyy jo pienenä. Vanhempana suhteen löytyminen voi olla hankalampaa.
Jos omatoiminen yö ulkona mietityttää, kannattaa siihen tutustua juurikin näiden Suomen Ladun järjestämien Nuku yö ulkona -tapahtumien kautta. Tapahtumaan osallistuminen on turvallinen, yhteisöllinen ja hauska vaihtoehto.
Luonto tarjoaa tekemistä, ihmeteltävää ja tilaa leikeille. Luonnon terveysvaikutuksia tunnetaan jo laajalti ja on tiedossa, että luonto vaikuttaa suotuisasti esimerkiksi stressitasoihin ja verenpaineeseen.
Jos ei vielä ensi yönä uskaltaudu teltan kanssa metsään, pääsee hyvään tunnelmaan nukkumalla tai viettämällä illalla aikaa omalla pihalla.