Olisiko Keskustassa tilaa myös meille alkiolaisille?

Osallistuin perjantaina Keskustan puoluehallituksen kokoukseen. Puoluevaltuuston eilisessä kokouksessa kuuntelin tarkkaan kaikki alustukset ja keskustelupuheenvuorot.

Puoluehallituksessa annoin voimakkaan tukeni puolueen johdon ja eduskuntaryhmän toiminnalle hallitusneuvotteluissa.

Kahdesta syystä on tärkeää, että Keskusta ei vastannut Petteri Orpon kysymyksiin.

Ensiksikin vastaukset olisivat rajoittaneet Keskustan oppositiopolitiikkaa. Puolueen on arvioitava uudelleen viime vuosien poliittiset linjaukset muun muassa ilmasto-, alue-, maahanmuutto- ja EU-politiikassaan. Tämän osoittivat muutamat jopa puolueen johdon ja ministeriryhmän piiristä kuullut puheenvuorot jo eilen.

Toiseksi: jos kysymyksiin olisi vastattu, hallitustunnustelija olisi voinut poimia niistä joitakin kohtia, joiden nojalla puoluetta olisi sittenkin ”vokoteltu” hallitukseen. Näin meitä vietiin neljä vuotta sitten, vaikka puoluevaltuusto oli tehnyt tiukan päätöksen Keskustan jäämisestä oppositioon.

Kannatin myös Annikka Saarikon ehdotusta, että Keskustan politiikka arvioidaan huolellisesti koko 2010-luvun ajalta – siis Lahden puoluekokouksesta lähtien. Tuin myös sitä, että käynnistetään vahva aatteellinen keskustelu alkiolaisuudesta 2020-luvulla.

Aatteellisen keskustelun tarve tuli selvästi ilmi eilisistä alustuksista ja käydystä keskustelusta.

Useissa puheenvuoroissa korostettiin, että Keskustassa pitää olla tilaa sekä konservatiiveille että liberaaleille. Kysyin mielessäni, olisiko puolueessa tilaa myös meille alkiolaisille.

Alkiolaista aatetta ja Keskustan politiikkaa ei voida typistää noihin kahteen käsitteeseen. On usein määritelty, että olemme arvo- ja moraaliasioissa varovaisia - jopa vanhoillisia. Mutta talous-, sivistys- ja sosiaalipolitiikassa – yhteiskunnan kehittämisessä – olemme edistyksellisiä, jopa radikaaleja.

Keskustassa ei ole viime vuosina kamppailtu konservatiivien ja liberaalien välillä, vaan alkiolaisten ja liberaalien kesken.

Me alkiolaiset olemme ihmisyysaatteemme mukaisesti taistelleet materialististen arvojen ylivaltaa vastaan ja korostaneet henkisiä, hengellisiä ja yhteisöllisiä arvoja.

Olemme rakentaneet hajautettua ja luonnonmukaista sivistysyhteiskuntaa. Olemme vastustaneet keskittymistä sekä aluekehityksessä, päätöksenteossa että talouselämän rakenteessa. Olemme puolustaneet ”köyhän asiaa” – huolehtineet sosiaalisen perusturvan kehittämisestä.

Olemme olleet ja olemme desentralisteja – tämäkin sana eilisessä keskustelussa vilahti.

1980-luvun lopulla puolueeseen tuli mukaan uusi nuorten sukupolvi, joka Olli Rehnin johdolla julistautui keskustaliberaaleiksi ja joka otti tavoitteekseen Keskustan muuttamisen liberaalipuolueeksi. Vuoden 2010 Lahden puoluekokouksessa he tässä onnistuivat.

Juha Sipilän pääministerikaudella liberalismi ilmeni oikeistolaisena talouspolitiikkana ja muun muassa leikkauksina perusturvaan.

Päättyneellä vaalikaudella liberalismi ilmeni mm. vapaamielisyytenä arvo- ja moraalikysymyksissä. Erityisesti se ilmeni horjahduksina cityvihreään ympäristöpolitiikkaan.

Molemmilla kausilla perinteisestä aluepolitiikasta luovuttiin. Nyt pitäisi puhua monipaikkaisuudesta ja erikoistalousalueista.

Kuvaavaa on, että Keskustan eduskuntavaaliohjelman kärkiin ei puoluehallituksessa hyväksytty sanoja maakunnat, maaseutu ja perusturva.

Toinen yleinen havaintoni oli, että useissa puheenvuoroissa puolue määriteltiin keskellä olevaksi, maltilliseksi ja rakentavaksi voimaksi.

Nämä määritelmät johtavat helposti ajattelun harhaan.

Joissakin asioissa Keskusta on keskellä. Näin on lähinnä sen suhteen, mikä on julkisen vallan osuus taloudessa.

Monissa asioissa Keskusta on kuitenkin äärivoima.

Keskusta on sivistyspuolue, joka korostaa toiminnassaan muita tiukemmin henkisiä ja yhteisöllisiä arvoja.

Keskusta puolustaa köyhiä ja pienituloisia ihmisiä kaikkein vahvimmin. Olemme tinkimättä kehittäneet ja puolustaneet perusturvaa.

Keskusta on ääriliike keskittymisen vastustamisessa – sekä sosialistit että porvarit ovat kuuluneet keskittäviin voimiin.

Keskusta nojautuu ympäristöpolitiikassa uusiutuvien luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen. Nyt toteutettava ”vihreäksi siirtymäksi” kutsuttu politiikka vie poispäin vihreydestä – se on ”ruskea siirtymä”.

Vielä yksi huomio laatusanasta, jota keskustalaiset usein käyttävät: ratkaisukeskeisyys. Tällä usein perustellaan sitä, että päätöksenteossa ei nojauduta omiin arvoihin ja periaatteisiin. Tästä toimintatavasta pyritään kielenkäytöllä tekemään hyve.

Keskustalla on totisesti tarve laajan ja syvään aatteelliseen keskusteluun. On yhdessä pohdittava, mitä on alkiolaisuus 2020-luvulla.

Paavo Väyrynen